Pages

5.10.2009

maanantaina arvotaan

Maanantait ovat ilkeitä päiviä. Aina väsyttää ja usein kuulee huonoja uutisia. On silti kuitenkin aina jotain, mihin tarttua ja mikä ilostuttaa. Tänäänkin olen päässyt leikkimään näillä.

syysvarit

Rakkaus. :)

Suoritin tänään myös Virallisen Arvonnan. Kommentteja arvontamerkintään tuli yhteensä 34, joista yksi oli omani, eli 33 osallistumista. :) Blogini muistetaan näemmä parhaimmin kustomoiduista poneista, sukista ja itsevärjätyistä langoista. Kaikkia näitä on luvassa lisää blogin toisenakin elinvuonna. :D

Arvonta suoritettiin random.orgin satunnaislukugeneraattorilla, ja tulos näkyy tässä:


Palkinnon voitti siis Villasukka! Onnea hänelle! :) Minulla pitäisi vielä olla osoitteesi, joten jää vain odottelemaan pakettia (joka, kaikkien suureksi yllätykseksi, sisältää itsevärjättyä sukkalankaa!).

1.10.2009

The Raportti

Perjantaista sunnuntaihin n. 40 muun neulojan seurassa. Pulinaa, naurua, lankaa, neuleita, villaa, lankaa, rukkeja, syömistä, lankaa, saunomista, naku-uintia, viiniä, suklaakakkua, ja niin, mainitsinko jo langan? Kahden lankakilon lisäksi kannoin kotiin myös flunssapöpön, joka alkaa onneksi hiljalleen laantua. Siksi raportti on siis viivästynyt.

Ujostelin kameran kanssa, ja otin kuvia ainoastaan kotiin lähteneistä langoista. Kuvitettuja raportteja voitte vilkuilla ainakin WoolPowerin, Villasukan, Tuin, Lotan, Samman ja Sudranan (osat 1 ja 2) blogeista.

Saavuin paikalle ensimmäisten joukossa (kiitos Lotan, jonka kyydissä pääsin mennen tullen. Onneksi Hanne muuten tuli eri kyydillä kotiin, takapenkille ei nimittäin olisi mahtunut enää ketään...), ja pääsin ratsaamaan annettavien laatikkoa ja myyntipöytää heti alusta alkaen.


Retriitistä tuotua

Ilmaiseksi 600 g Novitan Ninaa, joka haluaa neuleliiviksi. Ilmaiseksi myös kauniin oranssia ohuehkoa villalankaa, jossa on mielenkiintoinen kertaus. Tästä ehkä ohuet käsineet. Violetti lana d'Irlanda halvalla Tuilta. :)

Päivölä oli kaunis ja mukava paikka. Päivätoiminta, kuten neulominen, kehrääminen, langanmyynti (ja -osto) sekä työpajat tapahtuivat yhdessä paikassa, ja viereisessä rakennuksessa oli ruokala. Asuntoloihin oli sitten hiukan pidempi matka, jota tuli kyllä hiukan manattua mielessään – varsinkin kun sunnuntaina raahasi kipein käsin kassejaan sieltä pois. :D

Tapasin paljon sekä uusia ihmisiä, että aiemmin vain netin kautta tuntemiani. Kaikki tuntuivat hirveän mukavilta, paljon tuli positiivisia yllätyksiäkin. Ei sillä, että olisin ketään epäystävälliseksi tms. kuvitellutkaan!


Retriitistä tuotua

Lauantaina nappasin vielä myyntipöydältä 650 g paksua mohairia vitosella. Tätä on yhteensä kilometri, toivon, että saisin tästä ison shaalin tai pienehkön peiton. Ilmaisten lootasta nimeäni suorastaan huusi kerä Novitan Faunaa sekä nimensä, että värinsä puolesta.


Retriitistä tuotua

Ja jotta tasapaino pysyisi, ilmaisten ja puoli-ilmaisten lankojen lisäksi ostin jotain luksusta. Casbahia, kashmirsukkalankaa vyyhti, joka myös kutsui minua kovasti. Ja Lucca Finoa, joka on (onneksi) luksusta lähinnä pehmeydeltään, ei hinnaltaan. Nämä TitiTyyltä, joka tuli ja pisti kunnon myyntipöydän pystyyn. <3

Lauantaina oli myös lankalotto, josta sain napattua vyyhdin Miinan Möttöset -lankaa. Värit olivat aika pliisut palkintopöydässä, joten ilokseni sain sunnuntaina vaihdettua beigen vyyhdin violettiin. :)

Saunan yhteydessä tuli pulahdettua uima-altaaseenkin. Tosin pulahdus on lievä ilmaisu: kun tämä vesipeto pääsi pitkästä aikaa veteen, ei altaan veden viileyskään haitannut. Sain uimisesta hauikset kipeiksi ja olenkin miettinyt, että hankkisin uimapuvun ja alkaisin käydä uimahallissa...


Retro Rib Socks from Noro Kureyon Sock

Sunnuntaina sain toisten Norosukka-retroribbien ensimmäisen sukan valmiiksi (kuvassa näkyy muuten Casbahin väri hieman paremmin). Koska olo oli ilmeisesti valvomisesta johtuen aika heikko, en jaksanut aloittaa toista. Flunssan iskettyä sukka odottaa vieläkin pariaan... Otin useamman neuleen sekä vaihdossa saamani värttinän ja villaa mukaan, mutta päädyin tikuttelemaan vain sukkaa. Mutta on se kaunis. :) Muistiin seuraavaa retriittiä varten: myös vaatteiden ja eväiden määrää voi rajoittaa. Kannoin kotiin ehkä puolet eväistäni ja vaatteista jäi yli puolet käyttämättä. Toisaalta onnistun usein sotkemaan ruuan kanssa, joten ehkä ne vaihtopaidat olivatkin ihan hyvä idea.

Fiilikset: aivan mielettömän ihana viikonloppu! Tätä lisää! Ja iskihän se rukkikuumekin sitten kunnolla... jos sitä ensi keväänä pyytäisi 25-vuotissynttärilahjaksi omaa. ;)

Kootut kiitokset: kiitos Lotalle ja Sammalle järjestämisestä! Kiitos kaikille kolmosasuntolan ihmisille, joiden kanssa tuli puhuttua, syötyä ja juotua! Kiitos TitiTyylle! Kiitos kaikille kehrääjille, joiden työtä sain ihastella (ensi kerralla saatan uskaltaa pyytää rukin kokeilemistakin)! Ja kiitos vielä kaikille muillekin hyvän hengen luomisesta! :)

(P.S. Muistakaa myös arvonta tuossa alempana! ;))

25.9.2009

hey, hey, hey, hey!

Arvonta päättynyt! Kiitos kommentoijille! :)

Pikainen postaus täältä neuleretriittipakkaamisen ja -täpinöinnin keskeltä! HUOM! Lopussa arvonta. ;)

Blogin synttärit meni jo melkein viikko sitten. Olen aina ollut huono päivämäärien muistamisessa. :D Mutta kuin yksivuotissynttärien kunniaksi palasin "juurille" ja neuloin miehelle oranssit perussukat.


One, two, three - FIRE!
One, two, three - FIRE!

Malli:
Perussukka 2o, 2n -varrella
Lanka ja menekki: Yarngrimoire Chunky Sock (väri Fire!), 85 g
Puikot: 3 mm


Mietin myös pitkään arvontaa, joten voisihan sen suorittaa. Kaikki tätä postausta kommentoineet ovat siis mukana arvonnassa. Kerro, onko jotain erityisesti jäänyt mieleen blogistani. :) Voit myös halutessasi kertoa, onko sinulla käyttöä ohuelle sukkalangalle ja/tai mitä väriä et missään nimessä haluaisi vastaanottaa langan muodossa. Vastausaikaa on ensi viikon loppuun eli 4.10. klo 23:59 asti.

Eipä täältä sitten muuta. Mä jatkan pakkaamista ja täpinöintiä, viikonlopuksi luvassa neuleseuraa, neulomista, saunomista, naku-uintia ja rentoutumista. <3

17.9.2009

Valmistuneita. Lankaa. Paketteja!

Seuraavassa runsaahkosti kuvasaastetta, joten jätän enimmät löpinät sikseen.

Fluff Punk
Malli: Ylösalaisinneule omin mitoin (R)
Lanka ja menekki: Novita Rose Mohair, yht. 241 g
Puikot: 6 mm

Fluff Punk
"Kato, lintu!"

Fluff Punk
Mies: "Montako kuvaa vielä pitää ottaa?"
asarum: "Niin monta että joku onnistuu."

Ihana päällä, kevyt, kiva neuloa. Ei niin kiva pestä (käsin)...


Noro mitts
Malli: ihan perusperuskämmekkäät
Lanka ja menekki: Noro Kureyon Sock, 23 g
Puikot: 2,5 mm
Muuta: Resorissa joka toisella kerroksella oikeat neulottu kiertäen


9 to 5
Malli: Nine to five Socks (R)
Lanka ja menekki: Yarngrimoire Sock Ukkonen, 58 g
Puikot: 2,5 mm
Muuta: pahoittelen surkeaa kuvaa, nää sukat ei oo mitkään linssiluteet...



Sitten lankaa. Värjättyä. Samaa sukkalankaa kuin aiemminkin (75% villa, 25% nylon, 400m/100g).

Ensin tilauksesta värjätyt. PepSun kaipaili mustapinkkiä ja mustavihreää lankaa irkissä ja tartuin tilaisuuteen. Sain sävyjen puolesta melko vapaat kädet, ja esikatselun perusteella osuin kuulemma ihan nappiin. :)

Where the Wild Roses Grow
Where the Wild Roses Grow


Henry Lee
Henry Lee


Itselle myös lisää sukkalankaa. Vihreä lanka oli lähinnä kokeilu, josta tuli tosi kiva, ja alempana oleva duetto muuntunee raitasukiksi. :)

Life on Mars
Life on Mars

Some velvet morning
Some Velvet Morning


Olen tällä viikolla kytännyt postia kuin haukka. Yksi paketti viipyy jossain matkalla vielä, se olisi ollut kiva saada jo pari päivää sitten... Noh, täytyy ehkä muuttaa vähän suunnitelmia ja muistaa jatkossa olla ajoissa liikkeellä...

Mutta jotain sentään hain tänään postista. Tapsalla oli taas Maija alennuksesa, pitihän sitä tilata se kilo.

lumisetmaijat

Ihanaa tummanviolettia (kuva ei ehkä kerro totuutta), tästä tulee ehkä Luminen... tähtien väriä en ole päättänyt, saatan jopa värjätä niihin langan erikseen. Pinkkiä kuitenkin ajattelin, mutta myös luonnonvalkoinen on käynyt mielessä.

Osallistun #neulonnalla syysvaihtoon. Olen hädin tuskin päättänyt osan oman parini paketista, kun sain jo melkein viikko sitten lähetyskoodin omastani (kidutin itseäni aiemmin mainitun paketin vuoksi tähän asti). Mutta odotus kannatti, ihana paketti!

irkkivaihto

Meinasin kiljua kun avasin paketin. Värttinä! Siellä oli ihana, Rinan tekemä värtinä! <3 Sekä Schoppel Wollen villaa (väri on oikeasti puna-purppura, ei siis pinkki)! Ja aivan järjettömän ihanaa Noro-sukkaa taas! Sävy vaan eri. Ja mustaa ihkunpehmeää Malabrigo Lacea. <3 Lämmikkeeksi mango-appelsiini- sekä Honeybush-teetä, aijaijai. <3 Ja salmiakkimatto, nam nam! Joku saa tänään herkutella ennen nukkumaanmenoa kirjan kanssa, vaikka mies kysyikin heti namin nähtyään: "Onks toi mulle?". :D

Lisäksi paketissa oli kaunis kortti (tulppaanikedosta), jonka unohdin tietysti kuvasta. Vielä ei käynyt parini henkilöllisyys selville, hmmhmmm! Paketti kuitenkin tuli seurantakoodin mukaan Helsingistä. ;) Kiitos kuitenkin ihanasta paketista, kuka oletkin! <3

31.8.2009

hääjuttuja

Tätini asteli avioliittoon lauantaina, ja häistä olin täpinöinyt myös minä. :) Kauniit häät olivatkin!

Jo keväällä täti kyseli, tekisinkö pienelle tyttärelleen, nuorimmalle serkulleni, neuletakin häihin mekon kanssa pidettäväksi. En ollut oikeastaan vielä edes ehtinyt etsiä mallia, kun Helena osui silmiini, ja ihastuin siihen.



Helena

Malli: Helena (Ravel it!)
Lanka ja menekki: Idéna Bambino Ull, 95 g
Puikot: 3,5 mm
Muuta: jätin taitteet tekemättä ajanpuutteen ja mielenrauhani vuoksi ja korvasin ne ainaoikeinneuleella. Nauhat korvasimme yhdessä tädin kanssa napilla.

Bambino Ull oli kyllä aika hankalaa neuloa tällaiselle tiukalle neulojalle, sillä se on aika joustavaa. Plussana sanottakoon kuitenkin, että takkia ei tarvinnut juuri pingottaa (paitsi ainaoikeinreunusten pitämiseksi kurissa): kun kastelin neuleen, pitsi avautui kuin itsestään!

Takki oli jo kuulemma saanut kehujakin, niistähän olen aina otettu. :)

--

Tietysti piti myös häälahja olla. Hoidin tämän taas tavallani, lämmittämällä koko perheen jalat. :)

Waving Lace Socks

Malli: Waving Lace Socks kirjasta Favorite Socks (Ravel it!)
Lanka ja menekki: Markkalanka semisolidi, 64 g
Puikot: 2,5 mm

Morsian sai kauniit pitsisukat langasta, jota oli aiemmin minulla ihaillut (ja joka ei halunnut ryhtyä minulla sukiksi).


Retro Rib Socks

Malli: mittoja yms. sieltä ja täältä, joustin Retro Ribbiä (Ravel it!)
Lanka ja menekki: Yarngrimoire Sock Ukkonen, 24 g
Puikot: 2,5 mm

Pikkutyttö sai sukat, jotka toivottavasti menevät koko talven. :) Koko n. 1-vuotias.


Undulating Rib Socks

Malli: Undulating Rib Socks kirjasta Favorite Socks (Ravel it!)
Lanka ja menekki: itse dylonilla värjätty Maija (väri Punainen Komentaja), 74 g
Puikot: 3 mm

Ja sulhaselle miehekkäät sukat. Varren lyhyyden toive tuli mieheltä itseltään, kun aikaisemmin vaivihkaa kyselin muka joululahjalaatikkoa varten sukan kokoa.

Näin ikään kuin puolivahingossa tulin tehneeksi kaikki lahjasukat Favorite Socks -kirjasta ja käsinvärjätyistä langoista. :) Vielä ei ole tuoreelta avioparilta tullut kuulumisia, voin siis vain toivoa, että sukat olivat oikean kokoisia. :D

Huomenna alkaakin sitten sukkasato. Olen jarrutellut uusien sukkien aloittamista, ja näin ollen olen saanut esimerkiksi erästä puseroa hurjasti enemmän valmiiseen suuntaan. Mutta siitä ja muustakin lisää taas myöhemmin.

22.8.2009

sukattaa

firewalk1

firewalk2

Malli: Fire walk with me (Ravel it!)
Lanka ja menekki: Yarngrimoire Sock Fire Walk With me, 72 g
Puikot: 2,5 mm

Malli oli kiva ja aika helppo tehdä. Koska omistan läskipohkeet, piti varren reunoissa lisätä nurjia silmukoita. Lanka oli ihanan pehmeää ja juuri sopivan paksuista sen lisäksi, että sitä on hyvä värjätä. :D



retronoro

Malli: Retro Rib Socks (Ravel it!) kirjasta Favorite Socks
Lanka ja menekki: Noro Kureyon Sock, 65 g
Puikot: 2,5 mm


Tuilta ravelryvaihdossa saamani ihananvärinen Norosukka poti hetken toisen sukan syndroomaa - mutta vain siksi, että piti välissä neuloa muuta samoilla puikoilla - mutta pari valmistui viimein. Ja olen rakastunut, niin malliin kuin lankaakin. :) Vaikkakin lanka katkesi pari kertaa ensimmäisessä sukassa ja sisälsi solmun, jonka jälkeen jatkui pitkältä, jo seuraavan värin kohdalta. Ja vaikka em. läskipohkeiden takia varret näyttävät tyhmiltä.

17.8.2009

Lucifer Lontoon yllä ja muita maailmanlopun enteitä

Miehen loma on ohi, kesäreissut tehty, enää tätini häät tiedossa ja niihin vähän tekemistä. Siinäpä syitä hiljaisuuteen. Kaikenlaista on tullut tehtyä, mutta kun en ole saanut kuvattua, eikä kaikkia voikaan vielä julkaista... ;)

Ausifer kävi meillä kissoja ruokkimassa juhannuksena, ja lupasin värjätä hänelle sukkalankaa kiitokseksi.


Lucifer over London
75% villa, 25% nylon
400m/100g


Metarktis 2.0
75% villa, 25% nylon
400m/100g



Lucifer over Londonin värit tulivat kuin itsestään, mutta mietin pitkään toisen vyyhdin väriä. Ausifer sitten kehui Metarktista, joten yritin tehdä samansävyistä. Sävyt menivätkin aika kohdilleen, mutta tummasta osuudesta tuli läikikkäämpi ja pieni värjäysvirhekin taisi vyyhtiin päätyä. Hän saa näin ollen päättää, haluaako alkuperäisen version vai 2.0:n. :)

--

Haircuttia:



Häihin piti saada uusi hiusto. Rohkaisin mieleni ja puhelinpelostani huolimatta varasin ajan kampaajalle, Rastaan, Kehräsaareen. Enkä pettynyt! Malli oli juuri sellainen, mitä lähdin hakemaan. Etutukankin siellä kampasivat niin nätiksi, nyt se on jo mennyt vähän sotkuun epätoivoisista poseerausyrityksistä. :D

27.7.2009

Myydään lankaa ja addin pyöröpuikkoja!

Edit: myytyjä poistettu.

Lankainventaarion tuloksena löytyi kasa puhumatonta lankaa. Näille pitäisi löytää uudet kodit. Tiedustelut ja ostot osoitteeseen asaotus ätmerkki gmail piste com. Huom! Postikulut lisätään hintaan, ellei toisin ilmoiteta. Langat tulevat kissakodista, jossa kissat eivät saa koskea lankoihin (tosin karvoja voi löytyä siitä huolimatta), sisällä ei tupakoida ja langat on hiljattain saunotettu.



Isoveli viininpunainen, 100g. 7 Veljestä, vaaleanpunainen, 150 g. 7 Veljestä, vaaleanharmaa, 150g. 3 euroa/kerä.



Florica, itsevärjätty, kaksi 50g vyyhtiä. 6 euroa/vyyhti.



Pirta, punainen, kaksi vyyhtiä (100% villaa, 100g/140m). Terra, ruskea (100% villaa, 100g/135m). 3 euroa/vyyhti.



Teddy petrooli 4,5 euroa.
Vaaleanvihreä Huopanen myyty.
Topi, punainen (40% villa, 35% polyakryyli, 25% polyamidi, 100g/181m) 2,5 euroa.

22.7.2009

säätilasta toiseen

(Still-kuva miehen ottamasta ukkosvideosta viime viikolta.)


Ukkonen
(75% villa, 25% nylon, 100 g/400 m)

"Jätä pelko taaksesi tänään
ukkonen
tärisyttää tannerta
mä pakenen"


(Maj Karma: Ukkonen)


Aletiometri
(100% villa, 100 g/100 m)

Näitä on kaksi vyyhtiä, yhteensä siis 200 g. Olin paha ja värjäsin Colinettea. Mutta nyt väri on kivempi. Näihin.


Metarktis
(75% villa, 25% nylon, 100 g/400 m)

"Oletko huomannut?
Magneettinen pohjoisnapa vaihtaa
suuntaa etelän kanssa.
Silti pohjoisessa on aina kylmä
heinäkuussakin kuolema tuulessa."

(Tuvalu: Metarktis)

18.7.2009

feel the energy inside

En voi sanoa pitäväni helteestä, mutta auringosta voi joskus saada inspiraation.

Monenlaiset padat ja kattilat ovat porisseet Lankakirjan henkilökunnan tiloissa (siis kaksiossamme). Keskiviikkona, oranssinpunaisen väripatailun päätteeksi tekaisin meille päivän värejä toisintavan pastakastikkeen.

Ja niitä väripadan tuloksia, olkaa hyvät. Jostain syystä oranssit hukkuvat punaisten sekaan, langat ovat luonnossa hitusen oranssimpia.

Fire walk with me
(75% villa, 25% nylon, 100 g/400 m)


Aurinkotanssi
(75% villa, 25% polyamidi, 150 g/390 m)

Äiti tilasi oranssipunaista lankaa. Tuli ehkä hiukan tummempaa kuin oli tarkoitus, mutta eiköhän tämä kelpaa. Vyyhdit ovat eri kokoiset, sillä pohjana oli eräs purkulanka.


Fire!
(75% villa, 25% polyamidi, 150 g/390 m)

Valmiiksi sekoitettua punaista värilientä jäi pulloon, joten toissapäivänä värjäsin yhden vyyhdin Nallea vielä. Tästä tulee miehelle sukat. :)

14.7.2009

tiskirättiflow

Tänne eksyi tiskirättiflow.

Muutkin saivat osansa flow'sta, tässä ensin rätinneulontaa julkisesti Aleksanterin kirkon liepeillä ystävien hauskuutukseksi. Kuvan otti ystäväni Sahhmi. :) (Joku muuten nauroi taannoin Hello Kitty -laseilleni, ehkä ne eivät olleet tarpeeksi katu-uskottavat radikaaliin kirjoittajatapahtumaan. :D En kyllä aikoinani valinnut näitä merkin, vaan muun ulkonäön perusteella.)

Aika monta rättiä olen saanutkin aikaiseksi:

Mä vaan tykkään tästä mallista. Osaan sen ulkoa, joten vohvelirätti on hyvä ottaa mukaan matkoille jne. neulottavaksi. Olen yrittänyt toisenlaisiakin neuloa, mutta ei vaan nappaa. :D


Lanka ja menekki: Altenburger Handarbeiten Schulgarn, 27 g
Puikot: 3 mm
Muuta: tästä tuli lyhyt ja leveä, kun piti käyttää kaikki loput tuota sinistä puuvillaa. Kuvakin taiteellisesti vinossa. ;D

Lanka ja menekki: Novitan Bambu, yhteensä 59 g
Puikot: 4 mm
Muuta: Kiitos Polymeerille, ostin häneltä muutaman kerän violettia Bambua ja pääsin sen makuun. Harmi etteivät muut värit oikein iske. Kuvassa muuten ero kerran koneessa pestyn (alempi) ja pesemättömän välillä. Tiivistyi aika hurjasti, täytyy muistaa vanutella seuraavat...


Lanka ja menekki: Novita Bambu, yhteensä 50 g (täsmärätit!)
Puikot: 4 mm
Muuta: nappasin unikonvärisen kerän Prismasta mukaan sen paremmin ajattelematta. Kotona hoksasin, että lanka on aivan mummuni väriä.

Luovutin rätit tänään mummulle, kun kävimme kahvilla. Ette muuten kovin usein tule näkemään tällaisia tiskirätti in action -kuvia meidän keittokomerostamme. Sattuneesta syystä...

Rättejä on tulossa lisää, ainakin muutama vielä. Luvassa myös värjäyksiä (kunhan saan aikaiseksi) ja lankainventaario (ks. edellinen).

8.7.2009

värjäyspatojen porinaa odotellessa (+edit)


Hain tällaiset uudet lelut eilen postista. Edit: tilasin siis Dharma Tradingilta, ja voin lämpimästi suositella! Tulivat kahdeksassa päivässä Suomeen ja palvelu erinoimaisen ystävällistä. Isompien määrien (kuten yli 10 ylläolevaa purkkia) ostamisesta sai vieläpä mukavasti alennusta. :) Postikulutkaan eivät kauhean isot olleet.

Saatoin myös tilata eilen siinä euforiassani puoli kiloa sukkalankaa värjäykseen. Mitään en tunnusta.


P.S. Muistakaa kommenttikeskiviikko!

P.P.S. Lisää mainostusta: Pahan Vaatturin blogissa on arvonta!

4.7.2009

My Little Pony custom: Menninkäinen

Ravelryn suomalaisten väriteemavaihdossa piti paketissa olla jotakin kesäistä joka kertoo itsestä. Vaikka, tai ehkä juuri siksi, tein itse myös muutaman silmukkamerkin, päätin yhdistää tähän kesäiseen myös käsityötä. Koska tykkään näperrellä kaikenlaista aikani kuluksi, sellainen kertoo minusta, no, ainakin jotain. :D

Koska parini Villasukka tykkää kulkea metsissä, ajattelin ensin hyödyntää aiempaa ideaani metsänjumalasta/-jumalattareista, mutta totesin, että on turhan riskialtista lähettää sarvekasta ponia Suomen postissa. Niinpä kehittelin Menninkäisen.

Poni on maalattu Citadel-maaleilla, sekoittelin useammasta väristä mielestäni aika onnistuneen vaaleanruskean. Toiselle puolelle maalasin sienen, jonka piti olla jokin tatti, mutta sellaisen väkertämiseen meni hermot hyvin pian (enkä ollut muistanut ostaa keltaista maalia), joten kärpässieni siihen tuli.

Harja on Dollyhairin MLP-harjasta, väri Black Magick, ja häntä on luultavasti seiskaveikkaa, nappasin vain jonkun mustan kerän jämäkerien joukosta. :D



Valitsemani yksisarvisen baitin sarvi oli jossain vaiheessa lähtenyt pois ja siihen oli jäänyt reikä, jonka maskeerasin mielestäni aika hyvin (näin kärsimättömäksi ihmiseksi) piiloon Fimolla. Korvissa taasen oli pari hampaanjälkeä, joka oli hyvä syy hieman suurentaa niitä, myös massalla.

Niin, ja tarvitseehan menninkäinen piponkin! Lanka itsevärjättyä Woolia.



Taakse maalasin saniaisen, joka ei mielestäni täysin onnistunut, mutta Villasukka kehui sitäkin. :) Kaiken kaikkiaan olen poniin tyytyväinen, ja iloinen, että sain kustomoinnin jälleen pyörimään tällä.

--

Luvassa Lankakirjassa lähi(?)aikoina: violetti kausi, asiaa kantapäistä, värjäyspatojen porinaa (odotellessa) ja purettujen lankojen ihmettelyä.