they're quite aware of what they're going through

Koska viime viikolla jäi videopäiväkirja välistä flunssan takia, tähän väliin ennen seuraavaa jaksoa vähän kuulumisia kirjallisestikin.

Vajaa kaksi kuukautta sitten hain avaimen omaan (vuokrattuun) kotiin. Ja kodilta tämä todellakin on tuntunut aivan alusta asti. Jo oikeastaan ennen kuin kävin katsomassa asuntoa, tämä tuntui paperilla niin hyvältä, että ainoa, mitä vähän jännitin, oli se, että mahtuuko keittiössä värjäämään. Ja hyvin mahtuu. :)

(Alice!-klubin paketit lähtevät vihdoin tällä viikolla; ne ovat viittä vaille valmiita, ja minulla on lähetyksen deadline keskiviikkona.)

Tässä asunnossa on hyvin kummallinen ja hieno valo, ja ilta-aurinko paistaa kauniisti sisälle. Parvekkeelta voi katsella Herwoodin metsien latvoja. Keittiöni ikkunan alla kasvaa kolme pihlajaa. Lähimmälle järvelle ja sitä kiertävälle ihanalle metsäpolulle on alle 700 metriä matkaa. Ja lähes kaikki palvelut löytyvät noin puolentoista kilometrin säteeltä.

Asunto itsessään tuntuu minulle täydelliseltä. Tavarat ovat löytäneet paikkansa, vaikka tänne vielä kaipaakin muutamaa huonekalua.

Ylipäänsä ero - yhdessä tai erikseen muutamien muiden tänä keväänä/kesänä tapahtuneiden isojen asioiden kanssa - on tuntunut avanneen joitain isoja lukkoja pääni sisältä. Hyvässä ja pahassa, enimmäkseen kuitenkin hyvässä.

Neulominen ja kehrääminen ovat jääneet hiukan vähemmälle, kun on ollut paljon kaikenlaista muuta.

On täytynyt kirjoittaa intensiivisemmin kuin muutamaan vuoteen. Tyhjentää päästä kettuja, leikkiä väreillä, suunnitella suuria ja pienempiä teoksia ja maalata ulkona ukkosen kiertäessä ympärillä.

On täytynyt vähän fanittaa; videolla, pään sisällä ja livenä. Saada tärkeä tehtävä ja toimittaa pyykkipoikia oikeaan osoitteeseen. Olla rohkea ja hakea idoliaan tanssimaan valssia, kun maan paras mieskuoro järjestää kesken encoren lavatanssit. Näyttää em. idolille hänen laulustaan inspiroituneesta langasta neulottua sukaa. Kertoa hassuja unia. (Sekoilla vähän: se ehkä sallitaan, sillä tämä on minulle Semmari-vuosi ja olen vähän pihalla juuri nyt. :D)

Ulkoiluttaa pupukenkiä ympäri maata. Nämä jalassa olen päässyt moneen paikkaan, kokemaan paljon. Ja vielä on edessä reissuja, koemuksia, hienoja hetkiä.

On myös täytynyt kiertää Suolijärveä. Pysähtyä kuvaamaan, haistelemaan, kuuntelemaan, tunnelmoimaan. Ottaa ne ensimmäiset juoksuaskeleet, itkeä hiukan ilosta ja juosta lisää.

On pitänyt itkeä, nauraa, tanssia, laulaa, puhua, kuunnella musiikkia, olla hiljaa. Maata sängyssä haaveilemassa ja suunnittelemassa. Tiskata ja imuroida, kantaa ruokaa kaupasta kotiin. Istua parvekeen lattialla maalaamassa, herätä yöllä myrskyn ääniin tai levottomiin uniin. Kirjoittaa unia ylös, nauraa alitajunnan metkuille. Olla onnellinen itsessään.

Kuva: zeska

Tämä on ollut paras kesä, ja vielä jatkuu. Juuri kun kuvittelen, että kesä on näyttänyt kaikki hienoutensa, tulee nurkan takaa vastaan jotain vielä suurempaa ja hienompaa. Muille ehkä pieniä asioita, minulle isoja henkisiäkin askelia.

Ja kaikki ne ihmiset, jotka olen löytänyt ympäriltäni. Kaikki ne sanat, halaukset (niin oikeat kuin virtuaaliset), kannattelut, lahjat, ajatukset. Olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että minua rakastetaan niin monelta taholta. En varmaan voi kiittää tarpeeksi.

Olo on ollut sellainen, että tuntuu, kuin olisi hypännyt lentokoneesta ja aikansa pelättyään ja panikoituaan huomannut osaavansa lentää. Ja lento on vain jatkunut ja jatkunut, vaikka välillä on tapailtu puiden latvoja ja raavittu polvia kallioihin. (Pessimisti minussa kyllä miettii, että koska rysähtää kunnolla.)

Puhumattakaan kaikista niistä toteutuneista toiveista. Mutta niistä ehkä lisää joskus toiste.

niin eilisten uroteot jäivät huomisten taa

Lähdimme eilen miehen kanssa kurkistelemaan Lielahden vanhan sellutehtaan ja kartanon tiluksia. Siis kävimme vilkaisemassa Hiedanrannan puutarhajuhlia. :)

Harmiksemme olimme käsittäneet ennakkotiedot hiukan väärin, ja eilen ei päässytkään kartanoon sisälle muuten kuin vasta illan konemusiikkitapahtumaan pääsymaksulla. Mutta toisaalta iloksemme kävi ilmi, että vesilaitokseen pääsikin tutustumaan jo eilen!

Vesilaitoksessakin oli nähtävää, kuvattavaa ja tutkittavaa. Hiedanrannan alue sijaitsee siis Metsä Boardin entisen sellutehtaan alueella. Teollisuusalue on vanhaa, vanhimmat teollisuusrakennuksista ovat 1900-luvun alkupuolelta.

Iso osa alueesta on edelleen aidattuna, mutta olen käsittänyt, että sitä tehdään paraikaa turvallisemmaksi, ja sinne pääsisi myöhemmin tutustumaan. Lisätietoa alueesta löytyy Väliaikainen Hiedanranta -sivustolta.

Hiedanrannassa on myös Wilhelm Fredrik von Nottbeckin 1893 rakennuttama kartano. Eilen ei sinne tosiaan ennakkotiedoista poiketen päässytkään tutustumaan, mutta tänään sinne on vapaa pääsy käsittääkseni klo 16 asti. Jos vain pääsette, suosittelen lämpimästi lähtemään tutustumaan! Itse olen viikon menoista sen verran väsy, että melkein tunnin matka suuntaansa ei houkuttele tänään ollenkaan, joten pakko jättää väliin. Harmin paikka! Toivottavasti kartanoon pääsee vielä joskus myöhemmin käymään.

Sääkin suosi, ketä suosi - melko raskasta oli kävellä kohti Hiedanrantaa, kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Onneksi kartanon pihamaa oli mukavan viileässä varjossa. Siinä on minun makuni mukaiselle paikalle rakennettu kartano, monessakin mielessä. :)

Tänään siis, vielä ehtii käydä tutustumassa vanhaan teollisuusalueeseen ja ainakin ulkoapäin hienoon kartanoon! Bussilla Lielahden aseman pysäkille, siitä on lyhyt kävelymatka tiluksille.