Pages

31.8.2009

hääjuttuja

Tätini asteli avioliittoon lauantaina, ja häistä olin täpinöinyt myös minä. :) Kauniit häät olivatkin!

Jo keväällä täti kyseli, tekisinkö pienelle tyttärelleen, nuorimmalle serkulleni, neuletakin häihin mekon kanssa pidettäväksi. En ollut oikeastaan vielä edes ehtinyt etsiä mallia, kun Helena osui silmiini, ja ihastuin siihen.



Helena

Malli: Helena (Ravel it!)
Lanka ja menekki: Idéna Bambino Ull, 95 g
Puikot: 3,5 mm
Muuta: jätin taitteet tekemättä ajanpuutteen ja mielenrauhani vuoksi ja korvasin ne ainaoikeinneuleella. Nauhat korvasimme yhdessä tädin kanssa napilla.

Bambino Ull oli kyllä aika hankalaa neuloa tällaiselle tiukalle neulojalle, sillä se on aika joustavaa. Plussana sanottakoon kuitenkin, että takkia ei tarvinnut juuri pingottaa (paitsi ainaoikeinreunusten pitämiseksi kurissa): kun kastelin neuleen, pitsi avautui kuin itsestään!

Takki oli jo kuulemma saanut kehujakin, niistähän olen aina otettu. :)

--

Tietysti piti myös häälahja olla. Hoidin tämän taas tavallani, lämmittämällä koko perheen jalat. :)

Waving Lace Socks

Malli: Waving Lace Socks kirjasta Favorite Socks (Ravel it!)
Lanka ja menekki: Markkalanka semisolidi, 64 g
Puikot: 2,5 mm

Morsian sai kauniit pitsisukat langasta, jota oli aiemmin minulla ihaillut (ja joka ei halunnut ryhtyä minulla sukiksi).


Retro Rib Socks

Malli: mittoja yms. sieltä ja täältä, joustin Retro Ribbiä (Ravel it!)
Lanka ja menekki: Yarngrimoire Sock Ukkonen, 24 g
Puikot: 2,5 mm

Pikkutyttö sai sukat, jotka toivottavasti menevät koko talven. :) Koko n. 1-vuotias.


Undulating Rib Socks

Malli: Undulating Rib Socks kirjasta Favorite Socks (Ravel it!)
Lanka ja menekki: itse dylonilla värjätty Maija (väri Punainen Komentaja), 74 g
Puikot: 3 mm

Ja sulhaselle miehekkäät sukat. Varren lyhyyden toive tuli mieheltä itseltään, kun aikaisemmin vaivihkaa kyselin muka joululahjalaatikkoa varten sukan kokoa.

Näin ikään kuin puolivahingossa tulin tehneeksi kaikki lahjasukat Favorite Socks -kirjasta ja käsinvärjätyistä langoista. :) Vielä ei ole tuoreelta avioparilta tullut kuulumisia, voin siis vain toivoa, että sukat olivat oikean kokoisia. :D

Huomenna alkaakin sitten sukkasato. Olen jarrutellut uusien sukkien aloittamista, ja näin ollen olen saanut esimerkiksi erästä puseroa hurjasti enemmän valmiiseen suuntaan. Mutta siitä ja muustakin lisää taas myöhemmin.

2 kommenttia:

  1. Pakko kommentoida myös tänne, että aivan ihana toi Helena (kivempi toi sun modaus kun alkuperänen ;)) ja ihanat häälahjat!

    VastaaPoista