they're quite aware of what they're going through

Koska viime viikolla jäi videopäiväkirja välistä flunssan takia, tähän väliin ennen seuraavaa jaksoa vähän kuulumisia kirjallisestikin.

Vajaa kaksi kuukautta sitten hain avaimen omaan (vuokrattuun) kotiin. Ja kodilta tämä todellakin on tuntunut aivan alusta asti. Jo oikeastaan ennen kuin kävin katsomassa asuntoa, tämä tuntui paperilla niin hyvältä, että ainoa, mitä vähän jännitin, oli se, että mahtuuko keittiössä värjäämään. Ja hyvin mahtuu. :)

(Alice!-klubin paketit lähtevät vihdoin tällä viikolla; ne ovat viittä vaille valmiita, ja minulla on lähetyksen deadline keskiviikkona.)

Tässä asunnossa on hyvin kummallinen ja hieno valo, ja ilta-aurinko paistaa kauniisti sisälle. Parvekkeelta voi katsella Herwoodin metsien latvoja. Keittiöni ikkunan alla kasvaa kolme pihlajaa. Lähimmälle järvelle ja sitä kiertävälle ihanalle metsäpolulle on alle 700 metriä matkaa. Ja lähes kaikki palvelut löytyvät noin puolentoista kilometrin säteeltä.

Asunto itsessään tuntuu minulle täydelliseltä. Tavarat ovat löytäneet paikkansa, vaikka tänne vielä kaipaakin muutamaa huonekalua.

Ylipäänsä ero - yhdessä tai erikseen muutamien muiden tänä keväänä/kesänä tapahtuneiden isojen asioiden kanssa - on tuntunut avanneen joitain isoja lukkoja pääni sisältä. Hyvässä ja pahassa, enimmäkseen kuitenkin hyvässä.

Neulominen ja kehrääminen ovat jääneet hiukan vähemmälle, kun on ollut paljon kaikenlaista muuta.

On täytynyt kirjoittaa intensiivisemmin kuin muutamaan vuoteen. Tyhjentää päästä kettuja, leikkiä väreillä, suunnitella suuria ja pienempiä teoksia ja maalata ulkona ukkosen kiertäessä ympärillä.

On täytynyt vähän fanittaa; videolla, pään sisällä ja livenä. Saada tärkeä tehtävä ja toimittaa pyykkipoikia oikeaan osoitteeseen. Olla rohkea ja hakea idoliaan tanssimaan valssia, kun maan paras mieskuoro järjestää kesken encoren lavatanssit. Näyttää em. idolille hänen laulustaan inspiroituneesta langasta neulottua sukaa. Kertoa hassuja unia. (Sekoilla vähän: se ehkä sallitaan, sillä tämä on minulle Semmari-vuosi ja olen vähän pihalla juuri nyt. :D)

Ulkoiluttaa pupukenkiä ympäri maata. Nämä jalassa olen päässyt moneen paikkaan, kokemaan paljon. Ja vielä on edessä reissuja, koemuksia, hienoja hetkiä.

On myös täytynyt kiertää Suolijärveä. Pysähtyä kuvaamaan, haistelemaan, kuuntelemaan, tunnelmoimaan. Ottaa ne ensimmäiset juoksuaskeleet, itkeä hiukan ilosta ja juosta lisää.

On pitänyt itkeä, nauraa, tanssia, laulaa, puhua, kuunnella musiikkia, olla hiljaa. Maata sängyssä haaveilemassa ja suunnittelemassa. Tiskata ja imuroida, kantaa ruokaa kaupasta kotiin. Istua parvekeen lattialla maalaamassa, herätä yöllä myrskyn ääniin tai levottomiin uniin. Kirjoittaa unia ylös, nauraa alitajunnan metkuille. Olla onnellinen itsessään.

Kuva: zeska

Tämä on ollut paras kesä, ja vielä jatkuu. Juuri kun kuvittelen, että kesä on näyttänyt kaikki hienoutensa, tulee nurkan takaa vastaan jotain vielä suurempaa ja hienompaa. Muille ehkä pieniä asioita, minulle isoja henkisiäkin askelia.

Ja kaikki ne ihmiset, jotka olen löytänyt ympäriltäni. Kaikki ne sanat, halaukset (niin oikeat kuin virtuaaliset), kannattelut, lahjat, ajatukset. Olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että minua rakastetaan niin monelta taholta. En varmaan voi kiittää tarpeeksi.

Olo on ollut sellainen, että tuntuu, kuin olisi hypännyt lentokoneesta ja aikansa pelättyään ja panikoituaan huomannut osaavansa lentää. Ja lento on vain jatkunut ja jatkunut, vaikka välillä on tapailtu puiden latvoja ja raavittu polvia kallioihin. (Pessimisti minussa kyllä miettii, että koska rysähtää kunnolla.)

Puhumattakaan kaikista niistä toteutuneista toiveista. Mutta niistä ehkä lisää joskus toiste.

I still don't know what I was waiting for

Sitten vaihtui vuosi, tammikuu toi mukanaan yhä uusia suru-uutisia, enkä minä ole kunnolla toipunut vielä edes ensimmäisestä.

Samalla lisääntyi työmäärä ainakin hetkellisesti niin palkkatöissä kuin harrastuksissakin, niissäkin, jotka eivät liity käsitöihin. Olen miettinyt joka viikko blogia, mutta joka viikko olen joutunut unohtamaan päivityksen. Ja olisi vaikka mitä blogattavaa!

Jos kuitenkin lyhyesti. Neulemojo palasi, mikä on ihan hyvä, koska lanka-zen on kadonnut jonnekin.

Kuin tarkoituksella tilasin alpakkasilkkipitsilankaa - minä, joka inhoan alpakan neulomista - juuri ennen David Bowien kuolinuutista. Otin sammalenväriset kerät melkein heti puikoille, ja niistä alkaa hiljalleen muodostua mekko, joka sai työnimekseen Moss Garden.

Olen myös käynyt yksissä kirjanjulkkareissa ja palannut rikospaikalle (siis Tulenkantajien kirjakauppaan) seuraavana tilipäivänä ostamaan lisää kirjoja (pinon keskimmäiset; Pelon maantiede on ties monennellako uusintakierroksella, ja Oneiron löytyi joulupaketista). Pienen tauon jälkeen olen päässyt lukemisen makuun.

Olen tanssinut paljon, ottanut tanssiaskelia kävellessä, jamitellut kotona hien pintaan ja salilla sykkeet kattoon.

Olen rakastunut kenkiin ja obsessoitunut niistä, ja lopulta tilannut ehkä elämäni kalleimmat (ainakin ei-urheilu)kengät. Olen ostanut myös urheilukenkiä, yhdet kalliit (mutta erinomaisiksi osoittautuneet) ja toiset todella edulliset, jotka odottavat lumien sulamista.

Jämäkerälaatikkoni on vietellyt minut niin pitkälle, että lopulta olen kirjoittanut neuleohjeen. Seuraavassa Ullassa (toivottavasti)!

Väritäydennystilaukseni saapui rapakon takaa ennätysnopeasti, joten tietyst olen värjännyt, leikkinyt väreillä. Toivottavasti ensi viikonloppuna saan hiukan täydennystä Etsy-kauppaan!

Olen tehnyt muutoksia syömisiini. Niitä pieniä säätöjä matkalla kohti loppuelämän parempaa syömistä. Terveydenhoitoalan ammattilainen on kutsunut minua supersankariksi. :)

Edelliseen hiukan liittyen, olen ollut 31/106 päivää ilman herkkuja. Tai no, 30,5/106, mutta en ajatellut sortua tänäänkään. :D

Näistä ja kaikesta muustakin toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin lisää.

nautitaan hyvässä seurassa

Olenkin jo aiemmin maininnut rakkaudestani Seminaarinmäen Mieslaulajiin, ja viime vuoden loppu olikin yhtä Semmari-huumaa. :)

Semmarit täytti 25 vuotta viime vuonna, ja sen kunniaksi kiertelivät ympäri Suomea. Itse kävin kokemassa neljä konserttia (sekä aiemmin syksyllä, kun tavallaan potkaisivat 25-vuotiskiertueen käyntiin vähän ennakkoon Jyväskylän Lutakossa), ja tunnustan tässä nyt heti, että oli muuten ensimmäinen kerta, kun olen yhden yhtyeen/artistin (saati kuoron) saman kiertueen keikkoja käynyt katsomassa enemmän kuin kaksi. Mutta kyllä se kannatti! Syksyn kiertueen päätöskeikalta Lahdesta jäi kyllä haikeat fiilikset, mutta ylipäänsä Semmareiden keikoista saa aina hirvittävästi positiivista energiaa, eivätkä juhlakiertueen konsertit olleet poikkeuksia. Sillä energialla on tämäkin kaamosaika pian tarvottu. :) Ja mikä mahtavinta: Juhlakunnossa-kiertue jatkuu vielä tänä keväänä! <3

Yksi iso syy - sen lisäksi, että kappaleet ja lavashow:t herroilla ovat upeita ja mukaansatempaavia - tähän kiertelyyn omalta osaltani on ollut se, että olen kuin vahingossa tutustunut ihanaan faniporukkaan. Tämän ansiosta keikoille on järjestynyt kyytejä ja muutenkin porukassa keikkailu on ollut mukavaa. Rokkikeikoille tykkään edelleen lähteä yksin (joskin monesti törmään keikoilla ainakin pariin ystävään), mutta Semmarit toimivat erittäin hyvin nautittuna hyvässä seurassa. :)

Kuoro julkaisi kiertueella Laulukirjan, joka sisältää useita kuoron kappaleita nuotteineen ja sanoineen. Olihan se pakko saada! Sopivasti Tampereen konsertissa oli mieskin mukana ja hän osti kirjan minulle pikkujoululahjaksi. ;) Olen ollut arka pyytelemään muusikoilta nimmareita, mutta uskaltauduin nyt hankkimaan kaikkien kuorolaisten nimikirjoitukset kirjan kansilehdelle.

Mutta ei minun juhlintani rajoittunut pelkästään keikoilla juoksemiseen. Yarngrimoirella pistettiin pystyyn valtaisa klubi Semmareiden 25-vuotisen taipaleen kunniaksi. Ilman faniyhteyksiä en olisi tätäkään saanut aikaiseksi: klubin idean esitti ystäväni, joka myös auttoi minua ideoimalla biisejä, lisukkeita, värejä ja kaikkea mahdollista. Kiitos siis Anulle kaikesta vaivannäöstä!

Klubeista oli valittavana joko langallinen tai kuidullinen, kuviin olen ottanut molemmat versiot, vaikka vastaanottajille toki lähti vain jompikumpi.

Ensimmäinen paketti lähti matkaan lokakuussa. Wunderbaum on ollut pitkään lempilevyni Semmareilta, ja sain siihen liittyen itse mahtavan väri-inspiraation, sälän suhteen taas idea tuli Anulta. Väri on nimeltään Ich bin eine Wunderbaum, joka on sekä lainaus levyltä löytyvästä Mein klein Mutter -biisistä, että viittaus itse levyyn, jota on tehty kolmessa värissä: punaisena, keltaisena ja vihreänä. Ja no, eihän sellaista pakettia ilman aitoa Wunderbaumia voi lähettää. Lanka oli Supersockia, kuitu merino-bambu-nylon-sekoitusta.

Perinteinen vihreä wuntsikka valikoitui pakettiin oikeastaan siksi, että laventelintuoksuista ei oikein paketin budjetin rajoissa löytynyt kovin helposti, ja toisekseen siksi, että sen tuoksusta tuli mieleen seetripuu.

Marraskuu oli kiertuekuukausi, joten marraskuun klubipaketti oli tuplasti mahtavampi, ja sain kuin sainkin sen matkaan ennen kiertueen alkamista. Tämän paketin kokoamisessa oli nimittäin aivan hirvittävästi vastoinkäymisiä, joista voi lukea enemmän Yarngrimoiren Ravelry-ryhmästä. Pienellä avustuksella ja kompromisseilla sain kuitenkin paketit matkaan.

Alkuvoimaa oli kappale, joka sai minut viimeistään täysin Semmari-faniksi, ja se on edelleen yksi voimabiiseistäni. Alkuvoimaa saivat klubilaiset Ulurun eli Ayer's Rockin väreistä, jotka hohtavat kuidussa merino-silkki-sparklena ja lanka oli Sparkly Sockia eli kultaglittersukkalankaa. Lisäksi muistuttelin vinyylitarran avulla varomaan kenguruita siellä "down under". ;)

Moby Dick taasen löytyy kuoron tuoreimmalta suomenkieliseltä levyltä, eikä tällaista klubia nyt voi ilman Mobya, kuoron legendaarista bussia, lähettää! Värit kumartavat nimen kirjallisen inspiraation ja kappaleen merimieshenkisyyden puoleen (kuituklubilaiset saivat samaa kuitua kuin Alkuvoimaakin, lankaklubilaiset Silky Merino Lacea). Ja kaikille rommia pullollinen! Lisäksi erään fanin luvalla lähetin klubilaisille koottavaksi hänen suunnittelemansa mini-Mobyn, joka on siis tuollainen 3D-paperiasia.

Juhlakuukauden kunniaksi paketeissa oli vielä hiukan ylimääräistä lisuketta. Pierutyyny, koska "onhan mulla ongelma, nimittäin pieruongelma" (Semmareiden ensimmäinen oma kappale oli Pieruongelma). 25-kortti kätki sisälleen klubikirjeen. Ja väkersin kaikille klubilaisille rusetit blingillä - ja sitten herrat olivatkin vaihtaneet valkoiset kauluspaidat mustiin ja mirrit kravatteihin! :D

Oikeastaan jo ennen ensimmäistä kiertuekeikkaani päätin, että joulukuun paketin inspiraatio voisi melko varmasti tulla kiertueen uusista biiseistä. Olihan siellä sitten uutta musiikkia kerrakseen. <3 Meinasi tulla valinnanvaikeus, mutta mustaa ja vetistä joulukuuta piristämään päätin ottaa hyväntuulisimman kappaleista.

Parasta ennen on mielettömän hieno osoitus kuoron kyvystä luovaan, positiiviseen hulluuteen. :D Värit tottakai imelähköt ja räikeät. Lankaklubilaiset saivat Merino Mitteniä (uudessa superwash-pohjassa) ja kuituklubilaiset superwash-merinoa. Lisukkeina tietysti tikkarit (joita oli paketeissa oikeasti kaksi, unohdin sen hetkeksi kuvatessani pakettia) (ja varatikkari on hyvä olla, kuten nähtiin parillakin kiertueen keikalla), ja peltirasiat, joihin törmäsin ihan sattumalta, ja joista tuli heti Semmarit mieleen.

Joulun taikaa -kortit sain Anulta, ja niitä oli passelisti jokaiselle klubilaiselle. Piti itse asiassa lähettää nämä muiden joulukorttien mukana, mutta huomasinpa, että eivät olekaan aivan standardikokoa, joten lykkäsin kortit paketteihin mukaan.

Täytyy myöntää, että piti itsellekin kasettirasia hamstrata. Kuvissa näkyy puna-vaaleanpunainen, mutta puolet klubilaisista saivat vihreä-petroolin, jollaisen nappasin itsellenikin. :)

Niin mukavaa kuin tätä klubia olikin suunnitella ja lähetellä, olin erittäin helpottunut, kun sain viimeisetkin paketit maailmalle. :D Tällainen lisukkeellinen klubi on aina hiukan stressaavampi ja työläämpi kuin pelkästään lankaa tai kuitua sisältävä klubi.

tuskin on viisasta kiipeillä katolle loikoilemaan

Tämän kevään teema: innostun jostain asiasta ja teen sitä sata lasissa viikon tai pari. Sitten löydän uuden innostuksen kohteen ja keskityn siihen täydellä sielulla pari viikkoa. Ja niin edelleen...

What we were after now was the old surprise visit.

Sukkia! Ilmojen viiletessä vanha kunnon sukkamojo ilmestyi taas jostain. Ja vihdoin eräänä iltana sain jopa pääteltyä langanpäät! Ja kuinka kivaa onkaan saada itselle neljät ihkut upouudet sukat. <3

Näiden raitasukkien alkua vilauttelin artesaanityötä tehdessä. Lanka on Louhittaren Luolan Väinämöistä, josta uhkaa tulla yksi lempisukkalangoistani. Ihastuttavaa neuloa, tämä! :) Väreinä violetti Eiku sekä Oliivi. Ihan perussukat omalla kaavalla (8-aloitus ja ranskalainen kantapää väärinpäin), kuten muissakin omissa sukissa.

Näistäkin on ollut puhetta. Ensimmäinen itsekehräämäni sukkalanka, 75% BFL:ää ja 25% nylonia, ja metrejähän tuli n. 420/100g. Näistä sukista tuli mulle Voimasukat, ei pelkästään värinsä vuoksi, vaan siksi, että olen värjännyt villan, kehrännyt sen langaksi ja neulonut sukkaset itselleni. Näihin, jos mihin, on siirtynyt käsistäni voimaa ja ajatuksia.

Jossain vaiheessa tarvitsin väriterapiaa. Kaivoin riikinkukon värisen Trail Socks -vyyhdin pussista, johon olin kerännyt lahjoiksi neulottavia lankoja, mutta väri huutelikin kovaan ääneen, että haluaa juuri minun varpaitani lämmittämään. Lanka on muuten aivan ihanaa muutenkin kuin väriltään.

Minulle jäi ns. käsiin muutama vyyhti Yarngrimoiren uutuutta, Supersock-sukkalankaa (75% merinoa, 25% nylonia, 425m/100g), ja yhden halusin värjätä spiraloituvaksi. Selailin väri-inspiraatiokuvia, ja A Clockwork Orange -teemainen printti iski silmään. Värjäyksessä kävi hups ja harmaa osuus jäi lyhyemmäksi, joten raidoista tuli aika hassut. Tykkään. <3

Knalli (joka kaipaisi teippiharjaa, köh) on ollut syksyn ykkösasusteeni. <3

Sitten hypätäänkin ajassa todella paljon taaksepäin. Nämä raitasukat valmistuivat joskus keväällä, muistaakseni, ja ovat olleet jo käytössäkin. Kuvakin on otettu kauan sitten, mutta blogiin asti ei ole ehtinyt. Väinämöistä nämäkin, väreinä Oliivi ja Valaan Laulu.

Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä, perussukat miehelle, joka kärsii jatkuvasta villasukkapulasta. Lankana näissä on Handun perussukkis värissä No need to argue. Minusta lopputulos näyttää vähän öljyläikiltä.

Tässä eivät suinkaan ole ainoat viime aikoina neulomani sukat, palaan asiaan toivottavasti piakkoin...

on tänään hyvä päivä elää

"tuli syksy, tietäjätär
mesiviini huulillaan
antoi lapsille hämärän leikit
vanhemmille uniaan"

(CMX: Olkoon täysi sinun maljasi)

Vaikka kesä ihanine elämyksineen menikin, en jaksa surra. Olen aina rakastanut syksyä, tarkemmin sanottuna syys-lokakuuta, kun puut saavat aivan uuden väriloiston ja ilma tuoksuu maalta ja kirpeältä ja - syksyltä.

Eikä syksyni todellakaan ankea ole muutenkaan. Syksyn ohjelmistoon mahtuu mm. kehruutapaaminen ja kuitupitoiset kokoontumisajot, kalliomaalauksia, suomalaista muinaisuskoa, kirjoittamista, art journal -askartelua, lukemista, ja tottakai paljon neulomista, kehräämistä ja värjäämistä. Sen kaiken arkipäiväisen hutun lisäksi siis.

Kevään, kesän ja alkusyksyn aikana olen miettinyt kiivaasti, miksi neulon paljon, mutten saa mitään valmiiksi/käyttöön. No, tässä nyt on yksi mahdollinen syy: olen jemmannut läjän neuleita odottamaan langanpäiden päättelyä. Ei kenelläkään olisi päättelykeijua lainata, yhdeksi illaksi edes?

Tänä vuonna olen ihmetyksekseni huomannut, että en haluakaan neuloa vain itselleni. Viimeiset muutamat vuodet minulla on ollut niin vähän neuleaikaa, että olen itsekkäästi jättänyt isolta osin lahjaneulomiset neulomatta. Nyt tuntui siltä, että läheisiä voisi lahjoa pehmeillä paketeilla jouluna. :)

Rakastan värjäämistä. Tällä hetkellä on hyvä, jos saan langan ja villan myynnistä ns. omani pois, mutta rahan lisäksi värjääminen antaa minulle niin paljon muutakin. Nämä asiakkaalle tilauksesta värjätyt langat ilahduttivat jo itsessään minua, mutta vielä enemmän, kun asiakas kuvan nähtyään ilahtui suuresti. :) Kaksi merinosilkkivyyhtiä matkustaa tällä viikolla maailmalle.

Blogikin täytti aivan hiljattain viisi vuotta. Josko tämä eipäs-juupas-uhmaikä alkaisi väistyä. Ideoita olisi vaikka kuinka, kaikki ei välttämättä liity käsitöihin, mutta tuntuisi tyhmältä aloittaa uutta blogia vain ns. lifestyle-jutuille. Koska elämäntyyliini liittyy suurelta osin myös kaikki käsin tekeminen.

Aivan pian kuitenkin luvassa ihan oikeasti neulomispainotteista asiaa, kunhan olosuhteet ovat oikeat kuvaamiselle. Pysykää kanavalla! :)

simakouran kainalossa

Lähes niin kauan, kuin olen tiennyt olevani pakana, on mukanani kulkenut ajatus voimaeläimestä, joka toimii eräänlaisena henkioppaana. Minun tietojeni ja kokemusteni mukaan voimaeläin voi myös vaihtua - ja se on minulla vaihtunutkin, harvoin, mutta tietynlaisten elämänmuutosten yhteydessä.

Ja viime syksystä alkaen elämääni on tallustellut puolisalaa eräs suuri metsäkansan edustaja.

"Kussa on ohto tuuditeltu
mesikämmen käännytelty?
Luona kuun, tykönä päivän
otavaisen olkapäillä
kultaisessa kätkyessä
sieltä on maahan laskettuna
kultaisissa ketjusissa
vitjoissa hopeaisissa
tuonne synkkähän salohon
mustan maan sisähän
mesimättäiden nenähän."

(Karhun syntyruno - yksi monesta versiosta - joka ei päätynyt Kalevalaan.)

Karhun synty -runosta inspiraationsa saanut lanka. Kuituina tässä on Hopeasäikeen superwash merinoa (petrooli) ja Keesin sw merino-blingiä (kelta-punainen). Jaoin molemmat letit 16 osaan ja kehräsin sekä navajokertasin raidoiksi. Havittelin sukka- tai sport -vahvuutta, mutta DK:tahan tästä tuli: metrejä n. 500m/230g.

Viime syksyn Kädentaidot-messuilta kotiutui jo aiemmin ostetun ketunpään kaveriksi pieni rakupoltettu karhunpää, valmistaja ihana Silmu-Keramiikka.

Karhun ja ketun lisäksi seinälle pääsyä odottaa aivan hiljattain kotiutunut printti. Etsyhän on puolillaan kauniita ja söpöjäkin taideprinttejä (puhumattakaan esim. ristipistokaavioista), mutta kotiin päätynyt yksilö lumosi minut ensisilmäyksellä. Lopulta se oli pakko hankkia, palkinnoksi juhlapuvun valmistumisesta. Saman taiteilijan Moon on kuitenkin ehkä pakko vielä hankkia makuuhuoneeseen.

Yksi mesikämmen vartioi kirjojanikin yhdessä pienen gargoylekokoelman kanssa.

Ja kaulassa killuu Titimadamin kullanvärinen karhu. Tämänkin ostin viime kädentaitomessuilta - vierastan kullanvärisiä koruja, mutta tämä jäi mieleeni niin, että piti vielä ennen lähtöä käydä ostamassa.

Hienompia tilaisuuksia varten on myös jono kalevankarhuja. Minulla on samaa sarjaa myös korvakorut, mutta en voi pitää nappimallisia. On siis rahatilanteen joskus parantuessa satsattava riippuviin karhukorvakoruihin.

Näiden lisäksi toivelistallani ovat Moon Raven Designsin pikkuinen luolakarhu ja Taigakorun talviunille valmistautuva uroskarhu.

Kerroin alussa, että puolisalaa. Mutta ohto on silti ollut mielessäni ja turvanani jo ennen kuin löysin pakanuuden. Otavan minulle näytti taivaalta eräs pimeän kotitaipaleen saattaja, ja sen jälkeen olen aina etsinyt sen taivaalta pimeällä kulkiessani.

Ensimmäinen voimaeläimeni, susi, yhdessä kuun kanssa edustavat jumalatarta (Akkaa, Mielikkiä, Kuutarta) ja feminiinistä puolta minussa, ja toinen voimaeläimeni, kettu, yhdessä auringon kanssa jumalaa (Ukkoa, Tapiota) ja maskuliinista puolta. Karhu taas osuu siihen tasapainoiseen kohtaan: miehiset voimat, ja toisaalta äidinvaistot (Otavassakin yhden tulkinnan mukaan on emokarhu ja kolme poikasta, vaikkakin kuvio viittaa myös aikaan, jolloin karhulla oli häntä). Karhunpeijaisissakin (ikivanha karhun kunniaksi pidetty rituaali, jolla ei nykyajan syöpöttelypeijaisiin ole enää paljon yhtymäkohtia) on rituaalisesti vihitty tyttö ja poika. Ehkä tarvitsen kaikki nämä kolme hahmoa, ja ehkä niitä tulee vielä lisää, suojelijoita.

inspiraatio

On täällä taas jotain valmistunutta, mutta ne ei näytä miltään jos eivät ole jalassa, joten tarkemmat speksit yms. huomisen jälkeen, tässä pientä vilautusta:


Tähän piti myös tulla hehkutusta uudesta vhreästä puserosta, Project Spectrumin henkeen. No ei tullut. Saatuani puseron ja nappilistat langanpäiden päättelyä vaille valmiiksi alkoi joku epäilyttää ja sovitin päälle. Tuomio: mörvelö, sammakko, uusiksmän. Purin jo helmaa pitkälti ja nostelin silmukat puikoille, mutta pusero saa olla häpeämässä, kunnes saan aikaiseksi käydä Lankaideassa ostamassa KnitPron kaapelinyhdistämispalat.

Sillä aikaa sitten aloitin jotain muuta. Kaksinkertaista Nallea, vitosen puikot, ainaoikeaa, raglan, pitkä takki, huppu. Siinä jotain suunnitelmia. Viimeaikaisista purkutöistä viisastuneena teen muistiinpanot tällä kertaa lyijykynällä. Tulee ruma sivu muuten kun joutuu suttaamaan. :D



Mies lähtee pian kotiseudulleen, joten pääsiäisleski tarvitsi jotakin aiheeseen sopivaa inspiroivaa katseltavaa. Siis neuletakin aiheeseen. ;) Sain alkuviikosta katsottua loppuun viimeisenkin Mullan alla -boksin (nyyh), ja samalta kaverilta joka Multsit lainasi, hain myös TSH:t. Kunhan mies tuosta lähtee ja saan tämän postauksen julkaistua, teen tzatzikin maustumaan jääkaappiin ja aloitan elokuvaputken.

Viime aikoina olen kerännyt myös suosikkeihin ja koneelle erilaisia inspiraatiokuvia ja -sivuja. Kuvia en ala tähän linkittää, mutta listaan muutaman sivun, joista olen saanut inspiraatiota viime aikoina.

Meredith Dittmarin upeita massatöitä
Muistikirjojen kansia polymeerisavesta!
365 days of stuffed animals
Aimee Rayn ihania pehmoleluja
Skull-A-Day
Possessive Star Octo by Angie-Chan070707
Evil Dressmaker

P.S. Muistakaa arvonta!