Pages

27.9.2008

oranges for him

Sukkasato on melkein puolivälissä, ja olen saanut vasta ensimmäiset varsinaiset satosukat valmiiksi. Toiset tosin ovat jo puikoilla ja tilaussukatkin ehkä saan vielä sadon puitteissa valmiiksi, ellen nyt sitten innostu tikuttelemaan vain sukkia...

Tässä kuitenkin miehen oranssit:



Malli: perussukka, koko 42
Lanka ja menekki: Sandnesgarn Smart oranssi ja musta, n. 100 g yhteensä
Puikot: 3 mm eebenpuiset

Löysin taannoin lankavarastoa inventoidessani vajaan 100 g oranssia Smartia ja alun lapasesta, joka oli suurimmaksi osaksi mustaa Smartia. Mies tarvitsi kotikäyttöön pienet sukat, ja näistä riitti juuri siihen. Mustaa piti laittaa kärkeen, sillä en uskonut Smartin riittävän. Punnituksen mukaan se olisi kuitenkin juuri ja juuri riittänyt, mutta sukista tuli aika söötit noin.

Kasarisukkia :D tehdessäni olen todennut, että uusi seiskaveikan pinkki on aika älyttömän pehmeää. Tekisi mieli tehdä pinkkimusta raitaneulepaita tai -takki siitä, varsinkin kun huomasin, että Tapion kaupassa on 7 Veljestä alennuksessa, 3 euroa kerä. Siinähän olisi jo hyvä syy ostaa langat isoon neuleeseen, ja samalla saisin harjoiteltua ylhäältä alas neulottavan raglanin neulomisesta. Hmm. Katsotaan. ;)

24.9.2008

happy cat is blue


Malli: CatHat by SatuH (Ravelry).
Lanka: Lana Grossa Royal Tweed, sävy 31, n. 60 g.
Puikot: 4,5 mm 60 cm metalliset addin pyöröt. <3


Royal Tweed oli aika kammottavaa neuloa, onnistuin katkaisemaan langan jo ensimmäisellä silmukoidenluontikerralla ja sitten toistamiseen vähän ennen ensimmäisen kerän loppumista. Myös tiheys muuttui omituisesti: ensin tein mallitilkun alkua ja laskin siitä tiheyden leveyssuunnassa, sitten laskin siitä silmukat n. 56 cm:n ympärykselle. Neulottuani näillä silmukoilla pipoa melkein puoleenväliin hoksasin, että nyt piposta tulee ihan liian väljä: ympärys oli 64 cm. Eikun laskemaan siitä uusi tiheys, nyt pipo on sopivan väljä, niin ettei pyöri päässä muttei kiristä, ja neulos joustaa jonkun verran. Neulos tuntuu ja näyttää kivalta. :) Kun noita ohjeen kuvia katselee, niin piposta olisi kuitenkin voinut tulla löysempi, mutta toisaalta nuo pikkuruiset ja hassut korvat voivat johtua myös siitä, että kuivatin pipon korvista roikottamalla. Eiköhän se siitä asetu, kun vähän vanuttelee.

Neuloin pipoa aika hitaasti, koska pelkäsin varsinkin alussa katkaisevani langan. Siinä missä Rustikasta ja vastaavista langoista aiemmin neulomani pipot ovat valmistuneet illassa tai parissa, tämän kanssa kesti viikko. Toisaalta vasta tänä syksynä olen tajunnut useamman yhtäaikaisen neuleprojektin idean, ja joka ilta ei jaksanut pipoa neuloa. Kärsin muutamana iltana lievästä päänsärystä, jolloin tällainen helppo ympäri-ympäri-neule ilman kavennuksia tai levennyksiä tmv. oli juuri sopiva työ jokapäiväsen sosiaalipornoannoksen rinnalle. Minä kun en osaa tv:tä katsoa ilman, että samalla näpertäisin jotain...

Sukkia on valmistumassa seuraavaksi. Pujottelin myös elämäni ensimmäistä kertaa lasihelmiä lankaan, josta tulee jonkinlainen (yksinkertainen) huivi/kaulaliina, mutta siitä lisää sitten, kun olen tehnyt enemmänkin kuin mallitilkun.

21.9.2008

Kuningas sä olit maailmoiden, niiden takana pitelit lankoja

Viikolla valmistui kaksi työtä, joiden kanssa meinasi syystä tai toisesta mennä hermot. Valmiina molemmat ovat kuitenkin aivan ihania ja kaiken työn arvoisia. :) Talvikuningas-sukat itselle, lapaset miehelle mittatilauksesta.




Malli: Talvikuningas-sukat, oma, kärjestä aloitettu malli palmikoilla.
Lanka ja menekki: 7 veljestä Moniraita Petroolisävy, noin 215 g.
Puikot:
3,5 mm ebenpuiset <3
Muuta:
Palmikoista reunimmaiset kiertyvät vasemmalle, keskimmäinen oikealle. Raidoitus alkaa toisessa sukassa tarkoituksella eri kohtaa. Jostain syystä toinen sukka muuten painaa noin 10 g enemmän kuin toinen, vaikka silmukat ja kerrokset ovat tasan samat. Niin, ja sävy on paljon petroolimpi luonnossa.

Talvikuningas-sukat saivat nimensä mistäpä muualtakaan kuin CMX:n samannimisestä albumista. Levy on jotenkin niin petrooli, jos sitä pitäisi yhdellä värillä kuvata, ja langan väri toi sen mieleeni. Näiden valmistuminen vei melkein kuukauden, sillä jossain vaiheessa meinasin kyllästyä palmikkoon ja sukat majailivatkin keskeneräisten töiden laatikossa pitkiä aikoja.

Toinen valmistunut työ vei pidemmän aikaa kuin piti, valmistuivat silti noin viikossa. Mies kulkee pyörällä töihin aamuvarhaisella ja tarvitsi tumput. Tein ne hieman suositusta pienemmillä puikoilla, mutta kuulemma silti tuulee läpi ja pitäisi tehdä joku huppu sormille tai ommella huovasta tuulipaneeli.


Malli: Oma, peruslapaset ilman peukalokiilaa.
Lanka ja menekki: Online Linie 157 Tessa 216 eli pätkärääkätty ruskea-sinisävy, 150 g.
Puikot: 4 mm metalliset.
Muuta: Malli muodostui tehdessä ja sovittaessa miehen maun mukaisesti. Peukalosta tuli hiukan liian kapea (kun yleensä teen liian leveän peukalon) ja kärjen jouduin tekemään kahdesti, että sain tumpuista sopivat. Lanka vinoraidoittui aika kivasti.

Koska on kauhean tylsää, jos on kesken vain yksi työ, aloitin miehen sukkien lisäksi tänään itselleni jotain aika kasaria sukkien muodossa. Näette sitten. :D Lisäksi valmistaudun pipokauteen ja kesken on myös uusi kissapipo. :)

20.9.2008

I hear voices

Olen riipustellut suunnilleen jokaisen neuletyöni edistymistä ja kerroksia muistiin milloin minkäkinlaiselle muistilapulle. Lappu on hyvä, helppo pitää tässä sohvannurkassa (neulomis- ja koneenkäyttöpaikassani) käsinojalla hiirimaton ja sen alusena toimivan keittokirjan päällä. Mutta yksittäiset laput tuppaavat yleensä hukkumaan suunnilleen muutaman päivän sisällä neuleen valmistumisesta. Usein laput ovat hukassa myös silloin, kun pitäisi tehdä se toinen sukka tai lapanen tai jatkaa horrostanutta neuletakkia.

Koska teen suunnilleen kaikki neuleeni omasta päästä, olisi kuitenkin esimerkiksi sukkamuistiinpanot mukava säilyttää. Jostain syystä en ole saanut aikaiseksi hankkia kunnollista muistikirjaa tai lehtiötä aiemmin.

Nyt syksyllä, kun neuletyöt liimaavat minut taas joka päivä television ääreen useaksi tunniksi, päätin korjata tämän vääryyden. Olin katsellut Anttilassa ja Prismassa sööttejä kierrevihkoja, joissa on kaikenlaisia omituisia otuksia kannessa, mutta piipahdin taannoin Akateemiseen, jossa silmääni osui jotain kivaa.



Tukevat kierrekannet, hyvä ulkoasu ja ruutusivut - siinä yhdistyvät kaikki kolme asettamaani kriteeriä. Sähkönsininen muistikirja on nyt toiminut muutaman projektin muistiinpanokirjana, ja on todella kätevä. Kierrekansien ansiosta sitä on hyvä pitää käsinojalla, ja ruutusivut ovat helpommat kuin viivalliset, mitä tulee kerrosten laskemiseen. Kun on useampi työ kesken, vain yhdessä voin käyttää hienoa kerroslaskuriani. :D

Kuvassa näkyy myös yksi keskeneräinen, oranssi sukka (tulee sille parikin vielä) miehelle. Kärjen tosin joudun varmaankin tekemään mustalla, sillä lanka alkaa uhkaavasti loppua.

19.9.2008

ensimmäinen sivu

Lankakirja on Peilikirjan käsityönurkkaus.