Pages

17.5.2012

Prahan päiväkirja, osa 3: Kävely ympäri Prahaa I

Meitä kierrätettiin kaiken kaikkiaan kolme kertaa erilaisissa historiallisissa paikoissa ympäri Prahaa. Toinen kävely ajoittui toisen viikon perjantaille, jolloin lähdimme lounaan jälkeen tutustumaan erilaisiin nähtävyyksiin.

Ensimmäinen ns. isompi kohde oli vanha raatihuone Kaarlen aukiolla. Lähdin rohkeasti kiipeämään torniin, mutta puolivälissä tuli stoppi.

Prahan kevät 10.4.-28.4.2012
Ei se portaiden määrä (reilu 200), mutta se, että ne muuttuivat tikasmaisiksi ja jyrkiksi. Minulla on tikkaidenkiipeämiskammo, joten en luottanut vapiseviin jalkoihin tämän enempää.

Prahan kevät 10.4.-28.4.2012


Prahan kevät 10.4.-28.4.2012
Pihalla oli mäyräkoiria, piti ottaa mummulle kuva. :) Koirat siellä olivat todella hyvin käyttäytyviä, sen harvan kerran kuin niitä näki.

Prahan kevät 10.4.-28.4.2012
Kuljimme Faustin talon ohi. Tänne olisin halunnut mieluummin kuin kirkkoon ja luostariin... mutta ortodoksikirkon jälkeen menimme katoliseen munkkiluostariin.

Siellä kyllä oli jänniä kameran taltioimia juttuja.

Prahan kevät 10.4.-28.4.2012


Prahan kevät 10.4.-28.4.2012


Luostarin jälkeen spurttasimme Vyšehradin linnalle.

Prahan kevät 10.4.-28.4.2012
Matkalla kuljimme kubistisen talon ohi.

Ja olihan ne näkymät linnakkeelta melkoiset:

Prahan kevät 10.4.-28.4.2012


Prahan kevät 10.4.-28.4.2012


Prahan kevät 10.4.-28.4.2012

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti