Pages

23.3.2009

jaywalking around the country

Viikonloppu vierähti matkaillessa: torstaina suuntasimme tätini kanssa Ideaparkiin, jossa en ollut käynyt kahteen vuoteen. Perjantaista sunnuntaihin vietin toisella puolen Suomea. Kerron reissusta ja ostoksista enempi Peilikirjan puolella, mutta jotain kädentöihin liittyvää ostin.



Marimekon Karkuteillä-pahvisalkku jäi kaihertamaan mieltä niin, että ennen lähtöä piti vielä kipittää ostamaan se pois. Olen nähnyt kuosista kuvia, eikä se ole aiemmin oikein sykähdyttänyt, mutta tämä salkku on niin ihana!


Ihanuutensa lisäksi se on oikea tilaihme: torstai-iltana pakkasin siihen neuleet toista reissua varten, ja salkku söi kuvassa olevan äidin Jaywalkerin varren puikkoineen ja loppuine Step-kerineen, melkein kahden Alpaca-kerän verran Fifi III:a ja yhden Alpaca-kerän, paksuhkon neulemuistikirjani, kynän, molempien neuleiden ohjeet, kerroslaskurin ja mittanauhan.

Perjantaina junailin itseni miehen kotiseudulle Nastolaan, josta lauantaina ajelimme miehen ja hänen kaverinsa kanssa Lahden Kärkkäiseen. Sielläkin meni aikaa ja rahaa. ;)

Kuva liittyy Kärkkäiseen vain pinkin kulmalukkokansion osalta, Finlaysonin pandakuosinen muistikirja leikekirjapohjaksi sekä valkoinen salkku löytyivät Ideaparkista, etualan hassut pussit ovat joitakin vanhoja akryylimaaleja, joita tuleva anoppi tyrkytti minulle mukaan. :)

Lauantai-illalla kruisailimme vielä miehen kanssa Korian ABC:lle. Kyllähän sen nyt tietää, mitä neuloja sieltä haluaa (pieni ääni sisälläni piipittää, että emmää niin olis tarvinnu, mutta kun mies halusi päästä kattomaan millainen paikka se on... :P).


Ja kyllähän se mopo vähän keuli... tosin pidin itseni tiukkana vihreiden Floricojen ja Mambojen luona ja käänsin niille selkäni, eikä pussilangoista löytynyt mitään mielenkiintoista. Myös pari yksittäistä kerää vein takaisin hyllyyn. Seliseli, mukaan lähtenyt saalis on kuitenkin omalla mittakaavalla melkoinen: mustaa ja pinkkiä Rose mohairia punk-henkiseksi raitapaidaksi yhteensä 600 g, punaista Nallea 450 g miehen paitaa varten (siitä tulee punamustaraidallinen, mustaa Nallea minulla on kotona yllin kyllin ja mies sai itse valita toisen värin sen kanssa) sekä pari kerää valkoista Floricaa värjäyskokeiluun.

Ai niin, meinasi ihan unohtua. Tapsaltakin tuli taas paketti, Maijat olivat TAAS alennuksessa:


Puoli kiloa valkoista Maijaa värjäyksiin, kolme kerää turkoosia ja kerä oranssia. En ehkä tarvitse uutta lankaa hetkeen...


(Kuvien taustalla näkyvä kangas on H&M Home -mallistoa, siitäkin lisää Peilikirjan puolella.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti