Pages

24.5.2009

väliaika, ostoksia ja tiskirättejä

On pitänyt jo varmaan viikon ajan päivittää, mutta aina se on jäänyt. Ei minulla nytkään ole kauheasti asiaa, mutta edes kuvia.

Viikko sitten perjantaina teimme taas tädin ja Nea-serkun kanssa retken Ideaparkiin. Samalla sain tädiltä syntymäpäivälahjan, haaveilemani Satumetsä-mukit! <3


Ideaparkissa piti vain ihan viattomasti hakea Sinellistä pari Fimoa, mutta niin vain siellä meinasi mopo karata käsistä. Kuvasta puuttuu vielä pari leimaa, ne esittelen myöhemmin. Samoin Eurokankaaseen piti mennä ihan vain katsomaan kankaita, tuleva anoppini kun lupasi tehdä minulle paidan ja hameen. Mutta kun Täydellinen paitakangas nökötti palalaarissa ja hinnaksi kahden metrin palalle tuli 13,50 euroa, niin eihän sitä voinut sinne jättää.

Tarkkaavaisimmat huomaavat myös Villihelmen paketin, sitäkään en tarkemmin esittele koska siitä tulee hyshysjuttuja.

Innostuin myös tekemään tiskirättejä!


Malli: Waffle knit dishcloth (Ravelry)
Lanka ja menekki: Handarbeiten Schulgarn, 20 g
Puikot: 3 mm
Muuta: Tein vähän ohjetta leveämmän kun lanka oli ohuempaa. Tämä ensimmäinen rätti on jo osoittautunut tekemisen arvoiseksi. :)

Toista rättiä aloitin keskiviikkona neuletapaamisessa ja tikuttelin vielä samana iltana loppuun. Kuvasarja kertoo siitä, kuinka kuvata tiskirättiä:


Malli: Waffle knit dishcloth (Ravelry)
Lanka: Sandnesgarn Mandarin Petit, 22 g
Puikot: 3 mm
Muuta: Tästä tein vielä leveämmän. Väri oli vuorotellen iih ja plääh, mutta tiskirättinä oikein oiva. :)

Ja kun puuvillan kanssa innostuin värkkäämään niin piti tehdä myös saippuapussi:

Malli: "oma", 1o 1n ja helmineuletta
Lanka ja menekki: Handarbeiten Schulgarn, 10 g
Puikot: 3 mm
Muuta: Kiristysnaru on verhonyöriä.

Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä saapui minulle toissapäivänä jotain Brittein saarilta.

Vaihtoparille tilailin lankaa parista paikasta ja hämäykseksi/lohduksi/samoilla postikuluilla (päätä itse) pari vyyhtiä One Zeroa. Nää on ihan Aletiometrilapasten väriset vyyhdit, joten syksyksi valmistunee sellaiset. Koska enhän minä koskaan osta lankaa, jos ei ole sille projektia mielessä. ;) Ainakaan sukkalankaa en koskaan tilaa muuten vaan...

Edit: Ai niin, tein tällä välillä myös yhdet miesten sukat tilauksesta, mutta en ehtinyt ottaa kuvia ennen luovutusta eikä sellaiset perussukat kovin valokuvaukselliset olekaan.

1 kommentti: