they're quite aware of what they're going through

Koska viime viikolla jäi videopäiväkirja välistä flunssan takia, tähän väliin ennen seuraavaa jaksoa vähän kuulumisia kirjallisestikin.

Vajaa kaksi kuukautta sitten hain avaimen omaan (vuokrattuun) kotiin. Ja kodilta tämä todellakin on tuntunut aivan alusta asti. Jo oikeastaan ennen kuin kävin katsomassa asuntoa, tämä tuntui paperilla niin hyvältä, että ainoa, mitä vähän jännitin, oli se, että mahtuuko keittiössä värjäämään. Ja hyvin mahtuu. :)

(Alice!-klubin paketit lähtevät vihdoin tällä viikolla; ne ovat viittä vaille valmiita, ja minulla on lähetyksen deadline keskiviikkona.)

Tässä asunnossa on hyvin kummallinen ja hieno valo, ja ilta-aurinko paistaa kauniisti sisälle. Parvekkeelta voi katsella Herwoodin metsien latvoja. Keittiöni ikkunan alla kasvaa kolme pihlajaa. Lähimmälle järvelle ja sitä kiertävälle ihanalle metsäpolulle on alle 700 metriä matkaa. Ja lähes kaikki palvelut löytyvät noin puolentoista kilometrin säteeltä.

Asunto itsessään tuntuu minulle täydelliseltä. Tavarat ovat löytäneet paikkansa, vaikka tänne vielä kaipaakin muutamaa huonekalua.

Ylipäänsä ero - yhdessä tai erikseen muutamien muiden tänä keväänä/kesänä tapahtuneiden isojen asioiden kanssa - on tuntunut avanneen joitain isoja lukkoja pääni sisältä. Hyvässä ja pahassa, enimmäkseen kuitenkin hyvässä.

Neulominen ja kehrääminen ovat jääneet hiukan vähemmälle, kun on ollut paljon kaikenlaista muuta.

On täytynyt kirjoittaa intensiivisemmin kuin muutamaan vuoteen. Tyhjentää päästä kettuja, leikkiä väreillä, suunnitella suuria ja pienempiä teoksia ja maalata ulkona ukkosen kiertäessä ympärillä.

On täytynyt vähän fanittaa; videolla, pään sisällä ja livenä. Saada tärkeä tehtävä ja toimittaa pyykkipoikia oikeaan osoitteeseen. Olla rohkea ja hakea idoliaan tanssimaan valssia, kun maan paras mieskuoro järjestää kesken encoren lavatanssit. Näyttää em. idolille hänen laulustaan inspiroituneesta langasta neulottua sukaa. Kertoa hassuja unia. (Sekoilla vähän: se ehkä sallitaan, sillä tämä on minulle Semmari-vuosi ja olen vähän pihalla juuri nyt. :D)

Ulkoiluttaa pupukenkiä ympäri maata. Nämä jalassa olen päässyt moneen paikkaan, kokemaan paljon. Ja vielä on edessä reissuja, koemuksia, hienoja hetkiä.

On myös täytynyt kiertää Suolijärveä. Pysähtyä kuvaamaan, haistelemaan, kuuntelemaan, tunnelmoimaan. Ottaa ne ensimmäiset juoksuaskeleet, itkeä hiukan ilosta ja juosta lisää.

On pitänyt itkeä, nauraa, tanssia, laulaa, puhua, kuunnella musiikkia, olla hiljaa. Maata sängyssä haaveilemassa ja suunnittelemassa. Tiskata ja imuroida, kantaa ruokaa kaupasta kotiin. Istua parvekeen lattialla maalaamassa, herätä yöllä myrskyn ääniin tai levottomiin uniin. Kirjoittaa unia ylös, nauraa alitajunnan metkuille. Olla onnellinen itsessään.

Kuva: zeska

Tämä on ollut paras kesä, ja vielä jatkuu. Juuri kun kuvittelen, että kesä on näyttänyt kaikki hienoutensa, tulee nurkan takaa vastaan jotain vielä suurempaa ja hienompaa. Muille ehkä pieniä asioita, minulle isoja henkisiäkin askelia.

Ja kaikki ne ihmiset, jotka olen löytänyt ympäriltäni. Kaikki ne sanat, halaukset (niin oikeat kuin virtuaaliset), kannattelut, lahjat, ajatukset. Olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että minua rakastetaan niin monelta taholta. En varmaan voi kiittää tarpeeksi.

Olo on ollut sellainen, että tuntuu, kuin olisi hypännyt lentokoneesta ja aikansa pelättyään ja panikoituaan huomannut osaavansa lentää. Ja lento on vain jatkunut ja jatkunut, vaikka välillä on tapailtu puiden latvoja ja raavittu polvia kallioihin. (Pessimisti minussa kyllä miettii, että koska rysähtää kunnolla.)

Puhumattakaan kaikista niistä toteutuneista toiveista. Mutta niistä ehkä lisää joskus toiste.

switch on the TV

Mainostauko!

Olen miettinyt pitkään enemmän tai vähemmän neuleaiheisen videocastin tekemistä, mutta se on jäänyt, koska mm. työt, kevätväsymys ja Semmareiden Hullun hommaa -kiertue. Juuri nyt elämässä on aika paljon kaikkea muuta, ja prioriteettilistan kärjessä tärkeämpiäkin asioita, joten harkitsen asiaa uudelleen esimerkiksi sitten, kun olen saanut oman asunnon. :)

Mutta mainostan muita! Sillä olen aina tilaisuuden tullen istahtanut neuleen kanssa alas ja neulonut muutaman ihanan ihmisen seurassa. Harmi, että eivät minun vilkutteluani, hihitystäni tai neulettani näe, sillä ovat siellä ruudun toisella puolella. :D

Tuin videocastiin tutustuin toki ensin, ja välillä on harmittanut, jos ei ole uusinta jaksoa ehtinyt katsomaan Heti Paikalla sen ilmestyttyä Youtubeen. Pidän Tuin tyylistä, pitkät videot ovat parhaita ja on mahtavaa, kuinka oma itsensä Tui (sekä vieraileva tähti Laika) on kameran edessä. Kuten kyllä oikeastaan kaikki ne, joita olen katsonut. :D Suosittelen siis Tuita!

Mewii oli ehkä ystävistäni se, joka seuraavaksi mietti videocastin tekemistä. Taisin olla mukana yllyttämässä aika kovin! Ja ei ole tarvinnut katua. :) Mewiin videocasteissa kivaa on ollut päästä tutustumaan neuleisiin ja kuulla niiden tekemisestä. Vaikka Mewiitä tuleekin nähtyä enemmän tai vähemmän usein neuletapaamisissa, niin videot ovat silti olleet kivoja, eikä niissä nyt välttämättä pahasti ole ollut "vanhaa" asiaa. Suosittelen tätäkin!

Nekkis eli Kiukkulintu on sellainen, jota oikein odotin kieli pitkällä. ;) Muistatte varmaan sen ihanan itä-suomalaisen neidin, josta olen pariinkin otteeseen puhunut? No, siellä tämä ihkulainen nyt on ruudun takana! <3 Olin mukana testaamassa livestreamausta parilla eri alustalla ennen videocastia ja sitten yllättäen olikin videocast-jakso! Waat, ihanaa! Suosittelen, ehdottomasti suosittelen!

Kerppa on tuttu irkistä, ja hänen videocastinsa tuli aika yllätyksenä. Joskin, eipä tässä ole viime aikoina ehtinyt ihan hirveästi irkatakaan. Kerppa on ihana kameran edessä, eikä taustalla häärivä assistenttikaan haittaa mitään. :D Neulo-Kerppaa on vasta yksi jakso, mutta odotan mielenkiinnolla lisää. :) Ja tottakai suosittelen Neulo-Kerppaa myös!

Muita suomalaisia neulevideocasteja (en tykkää podcast-termistä, kun kyseessä on video eikä audio) en ole ehtinyt vielä katsella, mutta aika kattava ja päivittyvä lista löytyy Suomalaiset podcastit -ryhmästä Ravelryssa.

we can be heroes

Meillä on Tampereella ihana porukka, jonka lonkerot ulottuvat hiukan muillekin paikkakunnille. Voisi tosin sanoa, että ylipäänsä neulojat tuntuvat olevan ihanaa porukkaa, mutta varsinkin meidän Tampereen poppoo muutamalla ulkopaikkakuntalaisella (etä)vahvistuksella on aivan spesiaali-ihana. Ei nimittäin ole montaa sellaista tilannetta ollut, mihin ei jonkinlaista apua, tukea tai ratkaisua olisi löytynyt! Synttärisankareille järjestetään ylläreitä, ja joululahjoja juonitaan yksissä tuumin. Monella meistä on ehtinyt olla isojakin suruja, mihin on järjestetty lohtua eri muodoissa.

Itselläni oli vähän pienempi harmitus, kun reilu viikko sitten lähdin viimeistä kertaa kuunvaihteeseen päättyneen työni merkeissä toimistolle. Töistä olin suoraan menossa neuletapaamiseen, mutta bussipysäkillä juuri ennen bussin tuloa tajusin unohtaneeni neuleen kotiin! Vänisin asiasta heti yhteen spesiaali-ihanaan pieneen Whatsapp-ryhmään, jossa sankarillinen Mewii ehdotti, että hakisin häneltä lankaa ja puikot, hän kun asuu sopivasti lähellä sekä entistä työpaikkaani, että neulemiittipaikkaamme. <3

Nappasin siis pari jämäkerää yksisäikeistä merinoa ja 2,5 mm puikot töihin suunnatessani, ja samana iltapäivänä Sokoksen yläkerrassa loin silmukat kämmekäspariin. Muutamaa päivää myöhemmin Mewiille oli valmiina pehmoiset käsineet!

We can be heroes

Peruskämmekkäät sileällä varrella ja eripariraidoituksella

Lanitium ex Machina Merino Single

Keesi Awesome Light

(yhteensä kai alle 40 grammaa)

Puikot 2,5 mm

Ollessani Tampereen Lankamaailmassa työharjoittelussa tein sinne pari neuleohjetta, toinen niistä oli kämmekkäät sukkalangasta. Nämä sankarikäsineet on tehty hiukan tuota ohjetta muokaten, ja tämä ei suinkaan ole ainoa pari, joka tänä keväänä puikoiltani putoaa...

Fingering-vahvuinen yksisäikeinen merino on yksi tämän hetken lempilankalaaduistani ja nimenomaan asusteissa. Siinä on mahtava halo, se on ihanan pehmeää, ja se ottaa värit todella uniikilla tavalla. Harmittavasti langan kaunista pintaa ei tunnu saavan taltioitua kameralla kovin hyvin. Tai sitten vika on kuvauskalustossa, valaistuksessa tai (todennäköisimmin) täällä kameran toisella puolella, kun viime aikoina on allekirjoittaneella ollut erityisen hankalaa saada hyviä kuvia tai edes ok-laatuisia kuvia. Pahoittelen tilannetta.

there's a special place in the rhubarb fields underneath the leaves

Tove Jansson -teema jatkui vielä toisen kirjan kanssa. Kirjastosta löytyi Janssonin Kesäkirja, jota lueskelin myös melko pitkään. Tässä oli paljon hankalia asioita, paikoitellen kirjan henkilöt ärsyttivät paljonkin. Hyvä kirja siis: henkilöt olivat uskottavia. Kirjassa oli pieni surumielinen ote, vaikka kuvattiinkin isoäidin ja lapsen kesäseikkailuja saaristossa.

Fiilis: haikea. 4/5 tähteä.

Olin myös lainannut yhden Johanna Sinisalon kirjan, joka puuttuu omasta hyllystäni ja on jäänyt lukematta. (Täytyy tosin tunnustaa, että minulta on jäänyt vuosien varrella pari muutakin lukematta, mutta olenpa nyt päässyt niiden äärelle.) Salattuja voimia - opas valoisille ja pimeille kujille sisältää paitsi vaellusaiheisia novelleja, myös Sinisalon kirjoittamia, kokemuksien kautta saatuja ohjeita vaellukseen (ulkomailla). Lisäksi mukana on muutama hauska tositarina.

Salattuja voimia oli hetken aikaa tauolla jostain syystä, mutta sitten urakoin sen loppuun. Täytyy myöntää, että se sytytti aivan pienen vaelluskipinän, tosin ihan vaan kotimaassa retkeilyyn. :D Samaan hengenvetoon totean kyllä, että kaikki se varusteiden määrä (ja siihen kuluva raha) hirvittää sen verran, että aion lykätä ainakin vuodella tätä innostusta. ;)

Fiilis: tahdon vaeltamaan! 4/5

Haruki Murakami on kirjailija, jonka teoksia haluaisin lukea enemmän. Olen tähän mennessä lukenut vasta 1Q84:n, joka lumosi minut täysin. Eräs ystäväni mainitsi kerran Suuren lammasseikkailun olevan yksi hänen lempikirjoistaan, joten kun se tuli kirjastossa vastaan, poimin lainaan.

Suuri lammasseikkailu oli lumoavan outo, vielä oudompi jopa kuin 1Q84. Pidän Murakamin tyylistä kuvata maailmaa ja henkilöitään, sekä siitä, ettei hän päästä lukijaansa helpolla. Kirjan luettuani olin pitkään aika ulalla, ennen kuin asiat järjestyivät päässäni oikein. Lisäksi harmitti, ettei muita osia Murakamin Rotta-trilogiasta ole suomennettu.

Fiilis: lumoutunut ja hämillään. 4/5

someone to fool us, some brave Apollo

Helmi-maaliskuun vaihteessa kävin viemässä kirjastoon Antautumisen takaisin ja poistuin "muutaman" (eli noin puolen tusinan) kirjan kanssa luottaen vähän liikaakin lukumojooni. :D

Hanna Haurun Paperinarujumala oli hieno pieni kirja uskonlahkosta, maailmanlopun ennustamisesta ja ihmisen mielestä. Ainoa miinus kirjassa on se, että se olisi voinut olla vähän pidempi. Toisaalta se toimi kyllä hienosti tällaisena runollisena pätkänä.

Fiilis: olisin voinut lukea enemmänkin. 4/5 ja menee kategoriaan 16.

Vähän toisenlaista tyyliä edustaa Laura Gustafssonin Huorasatu. Poimin tämän jo kevään ensimmäisellä retkelläni Metsoon ajatuksella, että "tämä se on varmaan hyvä kirja!"

No ei ollut. Feministinä aihe oli kyllä minusta hyvä ja henkilöhahmot kiinnostavia, mutta kirja tuntui olevan tosi huonosti kirjoitettu. Ilmeisesti tietoinen tyylivalinta. Tässä oli kuitenkin liikaa kikkailua: slangia, ikään kuin näytelmäkäsikirjoituksesta suoraan kopioituja repliikkejä (muotoiluineen), kummallisia, hätiköidyn oloisia ratkaisua ja muuten vain, liikaa. Meni niin yli ettei uponnut ollenkaan. :D

Fiilis: naaaah. 2/5, eikä edes mennyt mihinkään kategoriaan. Mutta tulipa luettua.

Tässä välissä lukuinnostukseni katosi hetkeksi, enkä tainnut oikein edes ehtiä lukemaan. Minulla on välillä tapana kuunnella nukkumaan mennessäni äänikirjoja, joten kun parina iltana ei meinannut uni tulla, ja Elisa Kirja -sovelluksesta löytyi yksi kuuntelematon muumikirja, turvauduin siihen.

Tove Janssonin Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia sisältää kaksi suosikkitarinaani, nimitarinan lisäksi Viimeisen Lohikäärmeen. Viimeksi mainitun kuuntelinkin varmaan viidesti, kun uni tuli aina kesken tarinan. :D Tämä ei kerro kirjan tai tarina tylsyydestä mitään, tällainen melko harmiton äänikirja vain on minulle parasta unilääkettä. <3

Fiilis: tämä ei petä koskaan. <3 5/5, menee kohtaan 18.

(Helmet-lukuhaaste 2016)

memory of a free festival

Maaliskuussa teemana tuntui olevan sarjakuva, joten esittelen erikseen lukemani (ja ostamani) sarjakuvakirjat.

Kuun puolivälissä Tampere-talo täyttyi monenmoisista sarjakuvan ystävistä, kun Tampere Kuplii -sarjakuvafestivaalin pääohjelmisto järjestettiin siellä lauantaina ja sunnuntaina. Tämä oli minulle ensimmäinen kerta Kupliissa; aiemmin ovat joko menneet ohi tai sitten olen ollut niin rahaton, ettei ole tullut lähdettyä. Vaikka festari onkin pääsymaksuton, on siellä perinteisesti ollut kuitenkin myynnissä kaikenlaista kivaa.

Itselläni jäi parin muuttujan ja yhden päällekkäisyyden takia lopulta katsomatta/kuuntelematta varsinainen ohjelma, joten lähinnä pyörin ympäriinsä ja bongailin tuttuja. Ja ostosteluksihan se sitten meni. :D

Muistaakseni Bonnierin pöydässä oli WSOY:n sarjakuvakirjoja alennuksessa, ja sieltä lähti mukaan Muumiperhe Rivieralla. Pyörittelin käsissäni myös Muumit Klassikoita, mutten kyennyt muistamaan, montako meillä jo on, joten jäi ostamatta. Suuren Kurpitsan pöydässä taas oli Wolf Kankareen kirjoja mukavin hinnoin, ja nämä molemmat ovat olleet ostoslistalla jo tovin.

Tarrat tuntuivat olevan Kupliin juttu ainakin tänä vuonna. Bongasin Myrntain kojun suunnilleen ensimmäisenä, mutta palasin vasta myöhemmin ostoksille. Pitkän harkinnan jälkeen printeistä meille kotiutui aivan Momon näköinen kissa, ja sitten riehaannuin tarrojen kanssa... Sanatonta Varjokissa -sarjakuvaa en itse asiassa ole merkinnyt Goodreadsiin ollenkaan, mutta katselin sen läpi heti käydessäni kotona ostoksia läpi. <3 Myrntain tyyli uppoaa minuun täysin. Tumblr | DeviantArt | Etsy

JP Ahosen kirjoja ostaessani sain vinkin, että mies on tulossa myyntipöydän ääreen myöhemmin ja mielellään piirtäisi omistukset kirjoihinsa. Tämän vuoksi jätin yhden luennon väliin ja jäin kiertelemään myyntialueita. :)

Ensimmäisenä tartuin Puskaradioon, jonka kansilehdelle JP Ahonen piirteli pirun hienon satyyrin. ;) <3 En osannut sanoa mitään toiveita tähän kirjaan, joten tuli kuulemma jotain lihasmuistista. Puskaradio sisältää yhden sivun strippejä, joiden aiheet liittyvät niin kotimaan kuin ulkomaidenkin uutisiin ja politiikkaan. Monet stripeistä ovat edelleen yllättävän ajankohtaisia!

Fiilis: hyvin piirretty! 4/5, menee lukuhaasteen kategoriaan 11, luonnollisesti.

Seuraavaksi luettavaksi päätyi Villimpi Pohjola: Pelinavaus, joka aloittaa Villimpi Pohjola -sarjan. Kirjaan on koottu kaksi jo loppuunmyytyä omakustannetta. (Kansilehdelle pyysin jotain kissa-aiheista. :))

Olen itse lukenut Villimpää Pohjolaa teini-ikäisenä Aamulehdestä, jo silloin Ahosen kuvitusten tyyli miellytti silmää. En itse asiassa edes tiedä, miksen ole tullut hankkineeksi albumeita aiemmin, mutta parempi kai myöhään. Tai tiedä siitä (kts. seuraava kirja). VP uppoaa edelleen, ja tällaista tavallaan jatkuvaa, mutta myös ainakin osittain itsenäisinä strippeinä toimivaa sarjakuvaa on ilo lukea.

Fiilis: lievästi notalginen. 5/5.

Edelliseen viitaten, harmittavasti seuraava Villimpi Pohjola -kirja, Kypsyyskoe, tuntuu olevan täysin loppuunmyyty. Onneksi kirjasto palvelee (mutta haluaisin silti oman kappaleen hyllyyn; saa ilmoittaa, jos joku on valmis luopumaan omastaan!). Lainasin siis Kypsyyskokeen ja taisin lukea yhdeltä istumalta.

Fiilis: Jes! 5/5 tällekin, ja laitetaan se nyt vaikka lukuhaasteen kategoriaan 30 eli viihteellinen kirja. :)

Ester Pärbergin tarinoita ostin, koska se oli käytännössä ilmainen. Kirjan tekijöinä ovat olleet Ahosen lisäksi KP Alare, Jouni Nummela ja Markus Tynskä, ja taustaa kirjan sarjakuvien takana valotetaan JP Ahosen blogissa. Tämä tuli luettua pienissä osissa, ja vaikka konsepti olikin kiva ja piirrokset hauskoja, ei kirjan huumori aina täysin uponnut. Ihan hauska lisä kokoelmaan silti. :D

Fiilis: Hehe. 3/5.

Esterin kansilehdelle pyysin ketun tai karhun. Tuli molemmat. :D

(Helmet-lukuhaaste 2016)

dancing in the street

Jospa välillä esittelisi jotain neuleitakin, ettei blogi ala liikaa kallistua kirjojen puolelle. ;)

Ostin viime syksynä Kuitupitoisista Kokoontumisajoista läjän lankaa, mm. yhden vyyhdin Lanitium ex Machinan BFL Sock Twistiä värissä Mega City One. Tuo väri osui silmiini heti lankoja katsellessani, ja tuntui kovasti kuiskivan nimeäni, joten valinta oli aika nopea.

Joskus joulukuussa, ehkä ne muutamat joululahjaneuleet tehtyäni, aloitin langasta sukat. Joulukuu oli pimeä, ja onnistuin neulomaan ensimmäistä sukkaa lähinnä hämärissä olosuhteissa, siis kirjaimellisesti. :D Melkein puolet neulonta-ajasta menikin sen pohtimiseen, että tuleekohan sukista minkään näköiset, kun värit eivät tuntuneet asettuvan kivasti.

Helmikuussa nappasin sukkaneuleen mukaan tilanteessa, jossa piti äkkiä keksiä joku aivoton neule ystävän synttäreille. Ravintolassa pohdin ääneen, että viimeksi sovittaessa sukka tuntui kovin isolta, ja mietin jopa sukan purkamista.

Maaliskuussa totesin sukkapulan uhkaavan (kahdet sukat olivat kuluneet puhki ja pari paria kummallisesti hukassa - joskin myöhemmin löytyivät ihan fiksusta jemmasta) ja päätin neuloa sukat vihdoin loppuun, jotta saisin varastoon täytettä. Maaliskuu toi tullessaan auringonvalon, jossa värit näyttivät erittäin ihanilta ja sukkakaan ei tuntunut yhtään liian lörpältä jalkaan.

Inspiroiduin väreistä niin, että mätsäsin kynnetkin sukkaneuleeseen. :) Kuvat eivät aivan tee oikeutta; vihreän ja harmaan lisäksi langasta löytyy myös kaunista violettia.

Sukat ovat olleet valmiina ehkä viikon päivät, mutta tänään sain vihdoin pääteltyä langanpäät ja kuvattua, kun se aurinkokin paistoi niin kivasti "studioon". Sopivasti ehtivät valmiiksi, kun ei taida tänä keväänä pahemmin villasukkia tarvita enää. :D

Dancing in the street

Perussukat varpaista varteen; 8-aloitus ja ranskalainen kantapää väärinpäin

Lanitium ex Machina BFL Sock Twist, väri Mega City One, 65 grammaa

2,25 mm puikot

Neuloin sukkiin melko lyhyet varret reippaalla joustimella. Varressa minulla on aina 4s enemmän kuin kärjessä, ja yleensä värikkäät sukkalangat läikittyvätkin varresssa nätimmin.

Hauskasti kevään Neuleretriitissä muutamankin kerran tartuin Lanitiumin myyntilaareilla kivanväriseen sukkalankaan - huomatakseni värin olevan yllättäen Mega City One. :D Päädyin kuitenkin ostamaan blingiä ihan muissa väreissä. ;)

don't you know you're driving your mamas and papas insane

Hoi! Kuvailin tänään mm. näitä pikkuisia Mini Supersockeja, ja iltapäivän tansseista kotiuduttuani naputtelin Yarngrimoiren Etsy-puotiin. Siellä siis sellaista, mitä jäi neuleretriitistä yli. Ihan kaikkia minien värejä ei jäänyt, mutta ihan kiva kattaus silti. :)

listen to me

Kävin viime kuussa pitkästä aikaa kirjastossa. Pääkirjasto Metso on sopivasti pienen lenkin päässä töistä, ja poistuinkin sieltä muutaman kirjan kanssa. Ihan niin kuin kotona ei olisi lukemattomia (kirjaimellisesti :D) kirjoja! Mutta kirjastosta voi ottaa luettavaksi kirjoja, joita ei joko löydy enää kaupasta, tai jotka haluaa lukea, muttei tiedä, haluaako omistaa.

Anja Snellmanin uusin oli tosin ollut jo pitkään ostoslistalla, mutta ei ollut osunut eteen kirjakaupoissa. Niinpä, kun bongasin Antautumisen Sampolassa (jossa olimme viettämässä Viitapiirin 20-vuotisjuhlia) vippilainana (laina-aika yksi viikko), nappasin mukaani. Minulla oli pitkä ilta yksin kotona, joten luonnollisesti jätin baarijatkot väliin ja suuntasin kotiin. :D

Avasin Antautumisen, enkä voinut sulkea sitä ennen kuin olin lukenut koko kirjan. Olen huomannut itsessäni aiemminkin erityisherkän piirteitä, mutta kirjan lukeminen oli monilta osin kuin olisi peiliin katsonut. Kirja on kertomus ihmisestä, joka pyristelee erilaisten vaikeuksien kanssa kohti aikuisuutta ja tajuaa myöhemmällä iällään olevansa erityisherkkä. Tässä romaanissa on niin paljon Anja Snellmania itseään, että sen voisi sanoa olevan muistelmateos.

Törmäsin vielä seuraavan viikon aikana, ennen kuin ehdin edes palauttaa kirjaa kirjastoon, Antautumiseen Sokoksen alepöydässä, ja ostin pois. Kirja odottaa yöpöydällä, että tartun siihen vielä toistamiseen, ajan kanssa.

Fiilis: uskomattoman hieno. Löysin itseni. 5/5, sanoisin, että menee kategorioihin 26 ja 34.

Saara Henriksson oli Viita-akatemian luokkatovereitani, ja yksi ensimmäisistä julkaisseista meidän ryhmästämme. Linnunpaino on hänen toinen romaaninsa.

Linnunpainossa pääsin kurkistamaan balettitanssijoiden elämään, ja varsinaisen tarinan rinnalla kulki myös kertomus Siniparrasta. Romaani on kirjoitettu hyvin runollisesti, joissain kohti jopa turhankin. Mutta idea on hyvä ja tarina toimii.

Fiilis: hyvät fiilikset jäi, menee ostoslistalle. 4/5 tähteä.

Steven Hallin Haiteksti on kiehtonut minua jo kauan, joten nappasin sen mukaani Metsosta. Kirja yllätti minut outoudellaan, ja samalla koukutti niin, että sekin tuli luettua todella nopeasti.

Loppu olikin sitten sellainen, etten osannut muodostaa siitä oikein mielipidettä. Se oli joko todella hyvä tai sitten aivan paska loppu. :D Kirja oli kuitenkin hyvä lukukokemus, ja olen ehkä hiljalleen kallistumassa siihen, että loppu oli hyvä.

Pienenä outoutena vielä joku edellinen lukija oli ollut ilmeisen angstinen ja kielioppinilli. Kirjasta oli nimittäin raaputeltu pois mm. lauseita aloittavia "ja"-sanoja sekä repliikeistä "no"-sanoja...

Fiilis: WTF?! 4/5, täyttää lukuhaasteen kohdan 2.

(Helmet-lukuhaaste 2016)

there's a brand new talk, but it's not very clear

Jos tammikuussa luin runoja ja lyhytproosaa, helmikuu oli selkeästi romaanikuu.

Sain Finlandia-voittaja Laura Lindstedtin Oneironin mieheltä joululahjaksi. Minulla oli melko suuret odotukset kirjaa kohtaan, mutta on pakko myöntää, että petyin. Idea on erinomainen, ja naiset kaikki erittäin kiinnostavia, mutta olisin halunnut lukea enemmän kaikkien elämästä. Nyt kirja keskittyi aivan liikaa yhteen asiaan. Sinänsä tekstillä leikittely ei minua haitannut, mutta yhdessä kohtaa teki kirjasta haukotuttavan tylsän.

Loppufiilikset: Ihan kiva, 3/5 (pyöristetty 2,5:stä). Oneiron menee lukuhaasteen kohtaan 44.

Tänä vuonna lukupinossani on useampikin kirja, jonka luen toista tai viidettätoista kertaa. Anja Kaurasen Syysprinssin ostin viime keväänä(?) Lukulaarista (ihana divari, suosittelen), olin lukenut sen joskus teininä. Nappasin kirjan alkuvuodesta luettavaksi sellaisina hetkinä, kun ehdin lukea vain muutaman sivun, sillä Syysprinssin luvut ovat mukavan lyhyitä.

Mitä tästä voisi sanoa. Anja Snellman, ent. Kauranen, on luultavasti kotimaisista kirjailijoista suosikkini ja monellakin tavalla idolini (palaan tähän myöhemmin). Syysprinssi on ihana kertomus rakkaudesta, vaikka samalla surullinen. Sen toivoisi olevan hiukan pidempi. Itse olen niin nuori, että kirjan aikakausi on minulle jokseenkin vieras, mutta samalla hieno kurkistus lähihistoriaan.

Fiilis: Hurmaavan surullinen, 4/5. Lukuhaasteen kohdat 17, 37 ja 41.

Anni Nupponenkin liittyy hauskalla tavalla Anja Snellmaniin. Viime vuoden marraskuussa Snellman oli Roosalupilla keskustelemassa uusimmasta romaanistaan, ja ikään kuin lämmittelynä illalle Anni Nupponen luki pätkän romaanistaan Kauheat lapset. Kirja meni heti ostoslistalle, ja kotiutin sen tammikuussa Tulenkantajien kirjakaupasta.

Kauheat lapset kertoo Trillistä, jonka äiti oli edesmennyt ratasnero, eikä kovin mukava ihminen, ja Marikista, joka kärsii synkroniahäiriöstä. Romaani sijoittuu sodan runtelemaan dystopiaan, jossa hammasrattaat hallitsevat ihmistä, eikä kaikki ole ollenkaan sitä, miltä näyttää...

Kauheat lapset oli erittäin mukava lukukokemus. Olen lukenut aika vähän steampunk-kirjallisuutta, mutta olen muuten kiinnostunut genrestä, joten tarina upposi minuun. Ainoa miinus tässä(kin) kirjassa oli se, että olisin mielelläni lukenut vähän enemmän. Nyt loppuratkaisu tuntui paikoin hätäiseltä.

Fiilis: Tämä oli kiva! Mutta olisi kaivannut pikkuisen lihottamista. 4/5, eikä taida mennä mihinkään kohtaan lukuhaasteessa.

Välipalaksi luin hiukan novelleja. Pasi Ilmari Jääskeläisen Taivaalta pudonnut eläintarha oli ainoa Jääskeläisen kirja, jota en ollut vielä lukenut. Se oli jossain vaiheessa hyvässä tarjouksessa e-kirjana, ja satuin muistamaan kirjan miettiessäni, mitä lukisin seuraavaksi.

Reaalifantasia on yksi lempigenreistäni, ja pidän Jääskeläisen tavasta kirjoittaa. Tämä kokoelma oli siksi hyvä lukukokemus, joskin pari novellia meni hiukan yli hilseen. :D

Fiilis: Tykkäsin! 4/5, menee kohtaan 32.

(Helmet-lukuhaaste 2016)

all the strangers came today

Tammikuun alun pakkasilla yllätin itseni haaveilemasta kaulurista, siis sellaisesta pitkähköstä pötköstä, jollaisia olin aiemmin karsastanut. Nyt tarvitsin sellaisen työmatkoille ja lenkeille huivin kaveriksi.

Kävin stashia läpi, ja pyörittelin useampaakin pehmoista vyyhtiä käsissäni, kunnes eksyin joulukalenterisukkien jäljiltä juuri lajitellulle jämälankalaatikolleni. Kymmenen pientä pehmoista palleroa huuteli nimeäni. Pistin ne samaan kuvaan ja räpsiessäni mietin, miten toteuttaisin raidoituksen. Sitten hoksasin kirjahyllyssä Heurekasta kotiutuneen parin 12-sivuisia noppia.

Siitä se ajatus sitten lähti! Kynää ja paperia ja vaaka ja suunnilleen hatusta heitetty silmukkamäärä, 3 mm puikot ja mulla oli hyvin addiktoiva noppapeli. :D Kauluri valmistui noin viikossa, kun aina piti neuloa vielä seuraava raita.

Ohje: Oh! You pretty things, Ulla 1/16 (oma) / Ravelryssa

Puikot: 3 mm

Lanka: Keesi Ultrasock x2, Kraft BFL Sock, Lanitium ex Machina Merino Sock Twist, Yarngrimoire BFL Supersock ja Yarngrimoire Supersock x5
Menekki: Yhteensä noin 110 grammaa (jämäkerät olivat painoltaan 7-36 grammaa)

Fiilis: talven paras neule! Kuvissa jo jonkun aikaa käytössäkin ollut

Kiitokset: Setsu, Gufi, Downton Abbey, David Bowie <3

Jossain vaiheessa neulomista kaverit alkoivat kysellä, että kai teen ohjeen. Tällä kertaa olin jopa kirjoittanut jonkinlaiset muistiinpanot, joten toki lupasin ohjeen. Ja Ullan deadline-päivänä reippailimme miehen kanssa (kahdesti! Koska kuvaaja ensin kysyi, että miten haluan hänen rajaavan kuvat, ja sitten ei kuunnellut, mitä vastasin! :D) erään sillan alle muutamia hiihtäjiä väistellen.

Ajattelemani hienot graffititaustat olivatkin saaneet lumien myötä huurrelasitteen, mutta toimivat silti melko kivasti vähän rauhallisempana taustana. Ja ohjekin lähti lopulta ihan ajoissa, vaikka karkasin välillä tanssimaan.

Nimeä mietin koko tammikuun. Suuren maestron kuolema ei voinut olla vaikuttamatta tähän, ja kun jo ties kuinka monetta päivää kauluriohjetta ajatellessani päässä soi Oh! You pretty things -kappale, oli valinta lopulta selvä.

Oh! You pretty things on kunnianosoitus paitsi niille pienille ihkulankakerille, jotka haluaa vielä käyttää johonkin ihanaan projektiin, myös herra Bowielle. <3

P.S.: Oli muuten hauskaa seurata noppien todennäköisyyttä. Minun noppani halusivat arpoa minulle paljon eri vihreitä, kun taas yhtä kolmesta turkoosista jämästä tuli vasta aivan viimeisillä 10-20 sentillä. :D

one day I'm gonna write a poem in a letter

Viime vuonna ylitin lukutavoitteeni: en lukenut 25 kirjaa vaan 42. :) Tänä vuonna asetin riman vielä vähän korkeammalle, ja päätin lukea ainakin 50 kirjaa. Osallistun myös Helmet-lukuhaasteeseen.

Ensimmäiset kolme lukuhaasteen kirjaa olivat tänä vuonna runoteoksia. Ystäväni Minna Autio julkaisi esikoisensa, ja julkkareista tarttui mukaan myös Vilja-Tuulia Huotarisen Naisen paikka. Spiraali on hieno runokokoelma! Ja tämä ei ole maksettu mainos. :D Naisen paikan olen joskus lukenut, mutta luin nyt uudelleen, ja voin suositella sitäkin. :) Tämän enempää en nyt osaa sanoa kummastakaan, pitäisi lukea vielä uudelleen ja makustella.

Spiraali menee kategorioihin 7, 48 ja 49 lukuhaasteessa.

Bongasin Tulenkantajien kirjakaupalta muutaman muunkin kirjan, jotka jäivät odottamaan seuraavaa viikkoa ja tilipäivää. Palkkapäivänä tein siis lenkin töistä pysäkille kaupan kautta. Saila Susiluodon Ariadneen liittyy myös interaktiivinen runoteos/-sovellus Antikythera, jonka saa ostettua iPadille App Storesta. En ihan vielä raaskinut ostaa Antikytheraa, mutta Ariadnesta nautin, kuten aina Susiluodon kirjoista. Sekin jäi odottamaan uusintaottoa.

Neljäs vuoden 2016 kirja oli myös samasta kaupasta. Janica Branderin Lihakuun kansikuva herätti kiinnostukseni (no hei: petroolia, pinkkiä ja karhu, ei ihme). Lihakuu sisältää vahvoja novelleja, joiden aiheet sitoo toisiinsa niin vahvat ihmissuhteet kuin hienosti toteutettu maaginen realismi ja tietynlainen absurdius. Novellit laittavat miettimään.

Lihakuu menee lukuhaasteen kategorioihin 3 ja 8.

Tammikuun kirjojen yleisarvosana: 4,5/5. Hyvin aloitettu lukuvuosi siis! :)