Hiljattain on ollut paljon puhetta synestesiasta, eli siitä, että esimerkiksi näkee jotkin numerot tai kirjaimet tietyn värisinä. Esimerkiksi viime kuun Roosalupilla Anja Snellman puhui siitä ja oli puhetta siitä, että se liittyy usein erityisherkkään persoonallisuustyyppiin. Sibeliuksen synestesiasta myös uutisoitiin taannoin, ja eilen luin synestesia-aiheesta vielä
Tyyliä metsästämässä -blogista.
Vasta oikeastaan edellämainitun bloggauksen ja sen kommentteja luettuani tajusin, että minullakin on tuollainen tilajatkumo-synestesia. Eli näen kalenterin mielessäni kuvina ja vuodet jopa tietyllä tapaa väreinä.
Esimerkkinä viikkokalenterini:
Viikkoni on ikäänkuin lukujärjestysmäinen nauha, jota pystyy kelailemaan oikealle tai vasemmalle. Viikonloput ovat ikään kuin lihavoidut. Jos minulla on esimerkiksi menoja, nään ne mielessäni noiden viikonpäivien nimien alla.
Kun "loitonnan" tästä näkymästä, tai haluan pohtia vuoden kulkua, näen kuukaudet. Kuukaudet menevät vuoden mukaan alekkain, mutta vuodet vierekkäin, kas näin:
Eli esimerkiksi kun nyt joulukuussa mietin vaikka vuoden 2016 alkukuukausia, tavallaan "hyppään" takaisin ylös.
Värit sekä viikoissa, että kuukausissa ovat tylsästi vain valkea ja musta, mutta tajusin vasta, että vuodet ne vasta friikit ovatkin:
Käytännöllisesti katsoen samanlainen nauha kuin viikoissakin. Vuosikymmenet ja -sadat ovat tavallaan isompia "etappeja" ja vuodet niiden välillä vähän pienempiä. Eihän tämä nyt kovin friikiltä näytä? No ei, mutta kun näen vuosisadat tiettyinä väreinä. Esimerkiksi 1900-luku on minulle kellastuneen paperin värinen, kun taas 2000-luku on jotain paperinvalkoisen ja krominharmaan väliltä. Muiden vuosisatojen värejä on hankala selittää, mutta sävyt ikään kuin tummenevat, mitä kauemmas historiaan mennään.
Huh. Melkoinen hämmennys tämä. :D En ollut jotenkin osannut edes ajatella, että kaikki eivät vaan näe mielessään mitään kalenterinäkymiä! Olen ajatellut, että ihan normaalia on tämä. Minähän en näe numeroita tai kirjaimia värillisinä, enkä oikeastaan musiikkiakaan (lähinnä musiikista tulee tietynlaisia mielikuvia tai assosiaatioita joista sitten tulee värejä päässäni).