on tänään hyvä päivä elää

"tuli syksy, tietäjätär
mesiviini huulillaan
antoi lapsille hämärän leikit
vanhemmille uniaan"

(CMX: Olkoon täysi sinun maljasi)

Vaikka kesä ihanine elämyksineen menikin, en jaksa surra. Olen aina rakastanut syksyä, tarkemmin sanottuna syys-lokakuuta, kun puut saavat aivan uuden väriloiston ja ilma tuoksuu maalta ja kirpeältä ja - syksyltä.

Eikä syksyni todellakaan ankea ole muutenkaan. Syksyn ohjelmistoon mahtuu mm. kehruutapaaminen ja kuitupitoiset kokoontumisajot, kalliomaalauksia, suomalaista muinaisuskoa, kirjoittamista, art journal -askartelua, lukemista, ja tottakai paljon neulomista, kehräämistä ja värjäämistä. Sen kaiken arkipäiväisen hutun lisäksi siis.

Kevään, kesän ja alkusyksyn aikana olen miettinyt kiivaasti, miksi neulon paljon, mutten saa mitään valmiiksi/käyttöön. No, tässä nyt on yksi mahdollinen syy: olen jemmannut läjän neuleita odottamaan langanpäiden päättelyä. Ei kenelläkään olisi päättelykeijua lainata, yhdeksi illaksi edes?

Tänä vuonna olen ihmetyksekseni huomannut, että en haluakaan neuloa vain itselleni. Viimeiset muutamat vuodet minulla on ollut niin vähän neuleaikaa, että olen itsekkäästi jättänyt isolta osin lahjaneulomiset neulomatta. Nyt tuntui siltä, että läheisiä voisi lahjoa pehmeillä paketeilla jouluna. :)

Rakastan värjäämistä. Tällä hetkellä on hyvä, jos saan langan ja villan myynnistä ns. omani pois, mutta rahan lisäksi värjääminen antaa minulle niin paljon muutakin. Nämä asiakkaalle tilauksesta värjätyt langat ilahduttivat jo itsessään minua, mutta vielä enemmän, kun asiakas kuvan nähtyään ilahtui suuresti. :) Kaksi merinosilkkivyyhtiä matkustaa tällä viikolla maailmalle.

Blogikin täytti aivan hiljattain viisi vuotta. Josko tämä eipäs-juupas-uhmaikä alkaisi väistyä. Ideoita olisi vaikka kuinka, kaikki ei välttämättä liity käsitöihin, mutta tuntuisi tyhmältä aloittaa uutta blogia vain ns. lifestyle-jutuille. Koska elämäntyyliini liittyy suurelta osin myös kaikki käsin tekeminen.

Aivan pian kuitenkin luvassa ihan oikeasti neulomispainotteista asiaa, kunhan olosuhteet ovat oikeat kuvaamiselle. Pysykää kanavalla! :)

kesä loppuu ja tuntuu ettei koskaan takas tuu

Vaikka vielä päivisin lämpötila lähenee helleasteita, on iltaisin jo pimeää ja kylmää, ja ilmassa tuoksuu selvästi syksy. Sinne se kesä meni, taas.

En ole normaalisti kesäihminen ollenkaan. Pääni ja kroppani eivät pidä helteestä, auringosta saa päänsäryn hatusta yms. huolimatta, ja siitepölyt saavat olon tukalaksi. Tämä kesä on kuitenkin ollut erilainen kuin muutama aiempi.

Se taisi alkaa toukokuussa, kun kahdeksan vuoden tauon jälkeen marssin viimein tatuoijalle. Ensimmäinen tatuointini on otettu kesällä 2005, ja sama tatuoija ilmoitteli peruutusajoista juuri sopivaan saumaan. Vanhan kuunsirpin (jota myös vähän paranneltiin) lisäksi iholleni piirtyi aurinko ja seitsemän tähteä. Näistä kerron lisää myöhemmin. :)

Alkukesästä pidin kahdet erilaiset valmistujaiset, esiinnyin kahdella runokeikalla ja sain kahdenlaista, todella mielenkiintoista palautetta. Toisen runokeikan yhteydessä myös työskentelin Runotiskissä, eli kirjoitin ihmisille tilauksesta runoja. Värjäsin kahteen klubiin kuitua ja lankaa, ja samalla värjäsin myös Etsyyn täytettä.

Heinäkuussa elettiin jännittäviä aikoja muutenkin. Värjäyshommien yhteydessä, kiitos Annan, olin löytänyt (taas!) uudelleen vanhan musiikki-ihastukseni, Seminaarinmäen Mieslaulajat. Titityyn kesämiittipäivä, Jyväskylän kesä, halvat liput Semmareiden keikalle ja kyyti Jyväskylään päin osuivat niin sopivasti, että tartuin tilaisuuteen. Tosin kotiinpääsy meinasi ensin tuottaa ongelmia, kun tajusin aivan lähellä tapahtumaa, että (toisin kuin silloin 10 vuotta sitten CMX-keikkareissuilla) eihän Jyväskylästä viikonloppuöisin mitään junia tai busseja kulje Tampereelle päin... Ravelry osoitti taas kerran hyödyllisyytensä, ja minulle järjestyi yöpaikka Muuratjärven rannalta supernopeasti. :)

Miitti oli kyllä melko turmiollinen. Kuuma heinäkuun aurinko poltti hartiani ja käsivarteni, Titityyssä kompastuin lankoihin, ja pääsinpä vielä koepolkaisemaan Schachtin Sidekickiä. Jälkimmäisin oli (taas!) rakkautta ensi polkaisulla. Ja kyllähän se matkarukki olisi ihan tarpeellinen...

Illalla oli sitten keikka! Seminaarinmäen mieslaulajat on livemusiikkia parhaimmillaan. Ihastus syveni rakkaudeksi. <3

Joten parin viikon päästä löysin itseni taas keikalta, tällä kertaa Lapualta, ja eturivistä. Keikan alku oli unohtumaton:

Kannatti lähteä! Näistä parista keikasta sain aivan uskomattoman paljon positiivsta energiaa jaksaa, ja kylläpä Semmarit ovat ahkerasti soineet meillä koko kesän. En millään malttaisi odottaa seuraavia keikkoja!

Kaikenlaista muutakin hauskaa ajanvietettä on ollut, vastapainona työnhaulle ja värjäyshommille. Olen esimerkiksi kierrellyt museoita, nukkunut kaksi eri yötä (eri puolella Suomeakin) asuntovaunuissa, tavannut koiran, joka kerjäsi lankakerää, nähnyt paljon ystäviä ja toki neulonut ja kehrännyt paljon. Kamera ei ole ehtinyt mukaan reissuille, tai jos se on ollut mukana, en ole ottanut kuvia.

Kesän taisi päättää viikko sitten lauantaina pitämämme pienimuotoiset lanka- ja kuitumyyjäiset (ajatus lähti siitä, että ei oikein ollut varaa lähteä Helsinkiin käsityökortteliin shoppailemaan). Viihdyimme dcukin luona pitkälle iltaan, ostimme ja myimme, neuloimme ja juttelimme.

Ei sillä, että elämä olisi ollut pelkkää hauskanpitoa koko kesän, mukaan on mahtunut arkea ja paskoja viikonpäiviä. Mutta kaiken summana on lopulta ollut ajatus, että elämä kannattaa, kuitenkin.

Syntymäpäivähuivi

Syntymäpäivistä on melkein kolme viikkoa, ja vasta nyt sain aikaiseksi raportoida lahjahuivin. Siinä nimittäin kävi niin, että huivi tuli ajoissa valmiiksi, pingotin hyvissä ajoin, laitoin nätisti pakettiin, ja muistin ottaa mukaankin. Mutta matkalla juhlapaikalle hoksasin, että kamera jäi kotiin, eikä minulla ollut kuvaa valmiista huivista... Noh, omenapuhelimella sai jonkinmoisia kuvia, mutta ärsytti niin paljon, että hienosta huivista ei ole yhtä hienoja kuvia.

Tiesin puhelimeni rajat, joten en edes viitsinyt ottaa hienoja tunnelmakuvia, malliltakin piti leikata pää pois.

Mallina tässä siis toimi Sweet Dreams (Ravelryssa). Boo Knitsin huivit ovat ihania, helppoja ja mukavia neuloa, eikä tämä ollut poikkeus. :) Tein kakkoskaavion toistoja kolme, ja hiukan pelotti silmukoita päätellessä, että kuinka iso tästä tulikaan, mummu kun ei ole mikään iso ihminen... Olin nimittäin vaihtanut ennen pitsin neulomista puikot isompiin (vaikka ohje ei niin käskenyt), ja huivi nielaisi lankaa noin 80 g. Mutta eipä siitä onneksi aivan valtava tullut.

Lankana tässä oli 800m/100g merino/silkki/stellina (75%/25%/5%) -lanka, käsinvärjätty "mummun väriseksi". Koska langassa oli blingiä, en laittanut helmiä ollenkaan. Huivista tuli silti kaunis!